Osa 7 - Morning has broken

Tuntuu että oon koko ajan julkaisemassa uutta osaa :DD Mutta jotenkin oon tosi nopea näiden tekemisessä ja kaiken turhanpanttinaoloaikani/vapaa-aikani käytän tän tekemiseen :') Mutta lukekaahan!

~**~

Cyle yritti keskittyä katsomaan tv:tä poikansa kanssa, mutta hänen ajatuksensa harhailivat jatkuvasti Vanessaan. Rhage yritti saada isänsä huomiota, mutta Cyle vain tuijotteli murheellisena tyhjyyteen.

”Isä? Isääääää?? Söin just elävän rotan”, Rhage puuskahti, muttei saanut isässään aikaan mitään reaktiota. ”KOKONAISENA, hahah”, poikaparka yritti vielä.

”Sehän on hienoa poikaseni”, Cyle totesi kannustavaan sävyyn. Rhage pyöräytti silmiään kyllästyneenä. Hänellä ei ollut hajuakaan mikä hänen vanhempiaan ja Maya-siskoa vaivasi. Kun hän oli aiemmin kysynyt varovaisesti, missä Vanessa oli, hänen äitinsä oli parahtanut itkemään ja poistunut huoneesta, isä oli todennut siskon olevan kaverilla yötä. Rhage oli hieman epäileväinen äidin reaktion takia, mutta näki parhaaksi pitää suunsa kiinni ja mennä leikkimään.

Latika yritti lievittää sisäistä tuskaansa soittamalla lempikappaleitaan ja hetken hän saikin jopa hymyiltyä, kun Rhage tuli innoissaan tanssimaan hänen vierelleen. ”Olet tosi etevä soittamaan, äiti!” Rhage kehui ja Latikan sydän suli pojan suloisuudelle: harva tuonikäinen poikalapsi yritti tuolla lailla piristää omaa äitiään!

Perheen yrittäessä viettää normaalia lauantai-iltaa kaikesta huolesta ja surusta huolimatta, ulkona tapahtui jälleen jotakin.

Ted oli saanut määräykseksi palauttaa alientytön kotiinsa. Vanessa oli täysin tiedottomana riippuessaan lihaksikkaan miehen käsivarsilla. Ted oli helpottunut, että tyttö oli jäänyt henkiin hänen ja aliennaisen käsittelyn jälkeen. Hän inhosi itseään, kun oli satuttanut niin pientä lasta, mutta hän teki rahan vuoksi mitä tahansa. Ja totta kai hän pelkäsi pomoaan henkensä edestä – kirjaimellisesti.

Ja niin hän jätti Vanessan oven lähelle makaamaan. Jotakin tummaa nestettä valui tytön ristiselästä aivan liian paljon. Ted pelkäsi tytön vuotavan kuviin, mutta hänen pomonsa oli vakuuttanut, ettei ollut syytä huoleen. Alienit eivät voisi kuolla verenhukkaan.

Vihdoinkin kaikki oli hyvin. Latika oli saanut ruokahalunsa takaisin ja ruoka tosiaan maistui pitkän paaston jälkeen. Vanessan katoamisen aikana hän ei kyennyt syömään muruakaan.  Rhage ja Maya olivat koulussa ja Cyle töissä. Latikan työvuorot olivat edelleen varsin myöhäisiä, joten hän sai viettää rauhallisen aamupäivän, kun Vanessakaan ei ollut vielä herännyt. Kyllä, tyttö oli viimein turvassa. Kylmät väreet valuivat pitkin Latikan selkäpiitä pitkin ja muutaman kuukauden takaisten tapahtumien muistelu sai hänen ihonsa edelleen kananlihalle.

Hän oli ollut aamulla lähdössä noutamaan postia, mutta ei ehtinyt kuin sulkea oven perässään, kun häntä kohtasi kaamea näky: Vanessa makasi maassa tajuttomana valtaisan verilätäkön keskellä.

Latika oli kumartunut kokeilemaan tytön pulssia, ja hän oli kuin olikin hengissä! Helpotuksesta huokaisten Latika oli yrittänyt varovasti ravistella tyttöä hereille. Vanessa ei kuitenkaan reagoinut mitenkän, jolloin Latikan helpotus laski kuin lehmän häntä ja hätäännys nousi pintaan uudelleen. ”Vanessa! Kultapieni, ole kiltti ja herää!”

Latika nosti Vanessan hellästi syliinsä ja kauhistui, miten kevyt tyttö olikaan – Vanessa oli muutaman päivän aikana laihtunut hirveän paljon. Latika kiiruhti tytön kanssa sisälle, vei tämän sohvalle ja meni herättämään miehensä.

Maya ei ollut juuri silloin kotona, mistä Latika oli vain helpottunut. Rhage kuitenkin roikkui vanhemmissaan ja kyseli kummissaan mitä oli tapahtunut.

”Äiti, mikä Vanessalla oikein on? Miksi se vaan makaa eikä puhu? Nukkuuko se? Äiti? Millon se herää? Miksi sen vaatteet on ihan likaiset? Isi, äiti ei vastaa!!”

Kummastakaan vanhemmasta ei kuitenkaan ollut juuri silloin vastaamaan pojan kysymyksiin. He ripustautuivat toisiinsa ja miettivät kauhuissaan, mitä oli tapahtunut. Vainosiko joku heitä? Oliko Vanessan tarkoitus olla varoittava esimerkki? Pitkän aikaa he vain halasivat toisiaan ja tuijottivat Vanessaa järkyttyneinä. Lopulta Cyle sai itsensä koottua ja soitti paikalle poliisin ja ambulanssin. Tyttö oli saatava sairaalaan.

Vanessa vietti sairaalassa useamman viikon, kunnes lopulta pääsi kotiin toivuttuaan vammoistaan. Aluksi hän käyttäytyi aivan normaalisti ja väitti, ettei muistanut mitään, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän ajautui kuitenkin jatkuviin riitoihin Latikan kanssa, eikä mennyt kauaakaan, kun hän kiljui kurkku suorana: ”Älä yhtään määräile, et sä ees oo mun äiti!”

Latika huokaisi raskaasti noiden tapahtumien täyttäessä hänen mielensä. Vanessa ei muistanut sieppauksestaan paljoa, mutta sen verran hän tiesi, että oli tavannut oikean äitinsä ja että tämä oli kertonut hänelle, että hän oli avaruusolento. Ja että hänen oikea nimensä oli Vnxe. Tyttö ei kuitenkaan pitänyt tuosta kummasta konsonanttihirvityksestä, vaan sanoi olevansa jatkossakin Vanessa.

”Mitä sinä oikein tarkoitat?” Latika oli kysynyt kauhuissaan. Mistä tyttö sen tiesi?

”Siitä, että mun oikee äiti on alien! Ja tosi nätti ja kiva, toisin ku sä!” Latika oli tullut noista sanoista hyvin surulliseksi, mutta nyt hän ymmärsi, että soittaja ja sieppaaja oli Vanessan biloginen äiti. Palaset loksahtivat paikoilleen.

”Mä en yhtään tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä”, Latika tilitti myöhemmin miehelleen. ”Pitäisikö meidän kertoa poliisille, että tavallaan tiedämme kuka sieppaaja on?” Cyle huokaisi ja puri huultaan.

”Toisaalta uskoisivatkohan he muka todella sieppaajan olevan ulkoavaruudesta? Pitäisivät meitä umpihulluina…” Cyle huomautti harmistuneena.

”Ja vaikka jotenkin ihmeellisesti uskoisivatkin, niin jotenkin tuntuu, että se mamma suuttuisi kahta kauheammin, jos kertoisimme”, Latika myötäili miehensä ajatuksia. ”Mutta tuntuu kamalan turvattomalta, jos emme kerro mitään…”

Cyle kaappasi vaimonsa halaukseen ja suukotti tämän niskaa. ”Kerrotaan poliisille, että sieppaaja on tytön biologinen äiti. Ei meidän tarvitse kertoa, että kyse on satumaailman asioista.”

”Hyvä idea”, Latika sanoi ja hymyili pienesti. ”Olen kamala, kun pyydän tätä, mutta voisitko puhua Vanessalle? Tiedän, että hän kuuntelee sinua ja haluaisin, että selittäisit hänelle, ettei ole mitään syytä pitää minua uhkana.”

”Tietenkin, olin jo itsekin ajatellut tehdä niin, tytöllä ei ole mitään oikeutta kohdella sinua sillä tavoin.”

  

Ja niin Cyle oli selittänyt asioita Vanessalle, kertonut tälle hänen syntymästään ja sen, että tytön biologinen äiti ei ollut niin mukava, kun Vanessa luuli.

”Ai sieppasiko se sutkin?” Vanessa äimisteli.

”Kyllä vain, eikä se ollut ollenkaan kivaa. Se nainen ja sen kätyrit tekivät mulle pahaa ja niin ne tekivät sinullekin. Ainoa hyvä asia minkä ne saivat aikaan, olet sinä, kultaseni.”

”Aijaa”, Vanessa mutisi ja loi katseensa varpaisiin. ”Mulle vaan jotenkin tuli yhtäkkiä semmonen ajatus, että äit- siis Latika olisi itsekkäästi ominut mut ja että se on paha.”

Cyle pudisti päätään. ”Sano Latikaa äidiksi ihan niin kuin ennenkin. Hän on sinun äitisi ihan yhtälailla.”

”Okei sitten. Voin mä yrittää olla kiltti…”

Cyle halasi tytärtään. ”Olet rakas.”

”Ällööö”, Vanessa kivahti ja pyristeli irti isänsä syleilystä. Cyle hymähti huvittuneena ja toivoi, että Vanessa olisi ymmärtänyt kaiken. Olihan tyttö vielä kovin nuori. 

Arki oli siis palannut aikalailla ennalleen suurimman pelon tasaannuttua. Mitään ikävää ei ollut sattunut pitkään aikaan, eikä Vanessan äidistä ollut kuulunut mitään. Myöskään poliisilla ei ollut tapauksesta mitään kerrottavaa - mutta eiväthän sinivuokot edes tienneet koko totuutta.

Vanessa kohteli Latikaa paremmin, mutta heidän suhteensa oli kuitenkin selvästi etääntynyt. 

Nyt tyttö kikatteli ilkeästi kylpyhuoneessa. Mitähän hän oikein oli keksinyt?

”Heheehee, kohta tapahtuu jotain huippuhauskaa!” Vanessa hykerteli itsekseen.

Sana ”huippuhauska” ei oikein ollut osuva kuvaamaan Rhagen tuntemuksia, kun poikaparka joutui siskonsa pilan kohteeksi. ”MIKS MUN TUKKA ON IHAN KELTAINEN?!” hän kiljahti kauhuissaan tullessaan aamusuihkusta. Poika alkoi melkein itkemään, sillä mitähän kaikki sanoisivat koulussa… Hän kuuli oven takaa Vanessan kikatuksen ja se sai pojan suuttumaan. ”Odotahan vain!!” hän uhkasi.

Maya heräsi pikkusisarustensa nahisteluun. Hän haukotteli makeasti ja pyyhki unihiekkaa silmistään. Samassa hän muisti, mikä päivä oikein olikaan: tanssiaiset! Jännitys alkoi kuplia hänen vatsassaan. Hän oli odottanut koulutanssiaisia iät ja ajat! Mekkokin oli hankittu hyvissä ajoin ja viimein hän pääsisi käyttämään sitä!

Maya pukeutui ja laahusti olohuoneeseen tv:tä katsomaan. Hän veti polvensa koukkuun ja tarkasteli kynsiään mainostauoilla. Ne pitäisi leikata, viilata ja lakata… Hän olikin ollut vähä aika sitten äitinsä kanssa shoppailemassa ja löytänyt täydellisesti pukuunsa sopivaa kynsilakkaa! Aika tuntui matelevan tuskallisen hitaasti, kun hän odotteli iltaa.

Aika kului kuitenkin hiukan jouhevammin, kun hän puuhasteli sisaruksiensa kanssa. Hänen välinsä Rhagea kohtaan eivät olleet yhtä lämpimät kuin Vanessaan, mutta he tulivat toimeen ihan hyvin ja usein Rhage kysyikin vanhemmalta isosiskoltaan apua läksyissä.

”Ei ei, kun 56”, Maya korjasi veljensä laskutehtävää syödessään Latikan herkullisia sushirullia.

”Niin Rhage”, Vanessa virnuili. ”Seittemän kertaa kaheksan on viiskytäkuus eikä kuuskytäviis!”

”Ole hiljaa, tyhmä!” Rhage kivahti ja korjasi laskunsa posket punaisina.

”Vanessa pliis, älä viitsi. Olet itse ihan surkea matikassa”, Maya torui silmiään pyöritellen.

”Ite et osaa ees kirjottaa!” Vanessa huusi ja poistui kiukkuisena keittiöstä. Maya ja Rhage huokaisivat yhteen ääneen. Tuo tyttö se osasi olla pahantuulinen.

Maya oli myös kiinnostunut puutarhanhoidosta ja usein hänet löysikin kasvimaalta tomaatteja hoitamassa. Syötyään ja Rhagen saatua läksyt tehtyä Maya meni vielä kastelemaan kasvinsa ja nyppimään epämieluisat rikkaruohot. Kasvimaalla hyöriminen sai hänet rentoutumaan ja sen jälkeen hän pääsisikin vihdoin laittautumaan!

Käytyään suihkussa Maya föönasi hiuksena ja jätti ne kerrankin auki. Sitten hän meikkasi kasvonsa kauniiksi ja kävi pukemassa punaisen juhlapukunsa ylleen. Hän vietti kylpyhuoneessa pienen ikuisuuden peilin edessä korjaillen meikkiään ja hiuksiaan.

Viimein Maya huokaisi ja totesi olevansa valmis. Hän katsoi itseään epävarmasti peilistä ja tajusi näyttävänsä paljon vanhemmalta raskaassa meikissään. Mutta kaipa hän kelpaisi.

Cyle halusi välttämättä ikuistaa tyttärensä ikimuistoisen päivän ottamalla tästä kuvan. 

Ah kyllä tuo tyttö on sitten kaunis! En oikein edelleenkään ymmärrä mistä se nuo vaaleat hiuksensa sai, mutta toisaalta ne sopivat hänelle mainiosti: punaiset hiukset voisivat riidellä tuon ihon kanssa, joka useammassa valossa tuppaa näyttämään vaaleanpunaiselta :D

”Näytät hurmaavalta”, Cyle totesi tyttärelleen.

”No kiitti, isä”, Maya naurahti odotellessaan kyytiä tanssiaisiin saapuvaksi.

”Mutta harmittaa kamalasti, ettei äiti ole nyt täällä”, Maya sanoi, sillä Latika oli tietenkin töissä siihen aikaan illasta.

”Tiedän, mutta kun tulet takaisin niin pääset juoruamaan kaikesta hänen kanssaan”, Cyle naurahti. ”Ja hän pyysi minua sanomaan, että olet todella kaunis, ja ettei sinun kannata jännittää yhtään, voitat taatusti tanssiaisten kuningatar-tittelin!”

Ja niin limusiini vihdoin saapui Ja Maya astui autoon sydän pamppaillen. Hänellä ei ollut deittiä pippaloihin, mutta hän toivoi löytävänsä sellaisen tanssiaishumun keskeltä.

Mayan ollessa tanssiaisissa ja Latikan töissä, Cyle ja nuoremmat lapset viettivät iltaa keskenään. Cyle lueskeli mielenkiintoista dekkaria ja Vanessa ja Rhage leikkivät yhdessä kilpa-autoilijoita.

  

Myöhään illalla Vanessan ja Rhagen mentyä jo nukkumaan, Latika ja Maya tulivat kotiin lähes samaan aikaan.

”No mitenkäs tanssiaiset sujuivat?” Latika kysyi ikionnelliselta näyttävältä tyttäreltään.

”Siellä oli ihan mahtavaa!” Maya hihkaisi ja selosti yksityiskohtaisesti kaiken, mitä tanssiaisissa oli tapahtunut. Hänet oli tosiaan kruunattu tanssiaisten kuningattareksi ja pojat olivat suorastaan kilpailleet hänen huomiostaan! Maya oli ollut häkeltynyt moisesta suosiosta, sillä normaalisti häneen ei koulussa kiinnitetty juurikaan huomiota.

”Olen niin onnellinen puolestasi”, Latika sanoi hymyillen ja halasi tytärtään. Maya hihitteli iloisena ja päätti mennä saman tien nukkumaan. Hän oli todella uupunut koko illan kestäneen juhlimisen jälkeen.

~**~

Vanessan kohdalla selvittiin siis säikähdyksellä, tyttö selvisi hengissä :) Lisäksi osan tarkoituksena oli valottaa myöskin vähän Mayaa, sillä perijänpaikastaan huolimatta olen tainnut jättää hänet vähän syrjään intoillessani Vanessasta :D Noh se asia korjaantuu seuraavien osien myötä :) 

Seuraavassa osassa nähdäänkin millainen kaunotar Vanessasta kasvaakaan, ja miten Maya suhtautuu eräisiin tiettyihin Latikalta perittyihin ominaisuuksiinsa... ;) 

Heittäkäähän arvailuja ja muutenkin mielipiteitä tästä osasta! :3