Osa 4 - Raising my family

Heiss taas! Vihdoinkin sain tämän osan ulos, ollut ihan jumalatonta kiirettä koeviikon kanssa, en ole juurikaan koneella ehtinyt olemaan : P Vähän väsyneenä tätä eilen illalla ja nyt päivällä väsäilin, joten antakaa anteeksi jos teksti vaikuttaa vähän tökkivältä >.< Mutta laittakaahan kommenttia ja mielipiteitä tulemaan niin saan päivänpiristystä! :3

~**~

Arki kului kun siivillä ja pikku Maya kasvoi kasvamistaan. Elämän jakaminen Cylen kanssa oli paras päätös ikinä, ajatteli Latika. Hän jopa ajoittain unohti kaikki murheensa, menneisyytensä ja uskomattoman keijujupakan. Hän tunsi itsensä täydellisen normaaliksi!

”Huomenta rakas”, Latika kehräsi ja pysäytti miehensä matkan jääkaapille. Aamuaurinko paistoi ikkunasta lempeästi, kun Latika kuiskaili Cylen korvaan imelyyksiä. Runollisen kauniin hetken katkaisi kuitenkin pikkulapsen surkea parkuminen.

Cyle suukotti vaimoaan ja kehoitti tätä menemään takaisin sänkyyn. Hän itse ryntäsi lastenhuoneeseen nostamaan pienokaisen kehdostaan.

”Mitä se Maya tietää?” hän leperteli ja vaivan huulille kohosi heti suloinen hymy. Cyle naurahti päätään pudistellen. ”Vai ihan huomiota täällä rääytään. Annahan kun isi pitää välillä seuraa äidillekin, sitten jatketaan leikkimistä.”

Cyle laski tyytyväisen tyttösen takaisin nukkumaan ja palasi sitten odottavan naisensa pariin. ”Mitä se Latika tietää”, Cyle kiusoitteli jatkamalla vauvanlässytystään ja sai Latikan nauramaan. ”En minä niin pikkutyttö ole!” Cylen katse syveni ja hän kiepautti Latikan nopeasti ympäri käsivarsilleen.

”Et todellakaan.”

  

Illemmalla Latikan nukkuessa äitinä olemisen aiheuttamaa väsymystä jo pois, Cyle hipsi jääkaapille. Taas, jo kymmenennen kerran sinä päivänä. Hän ei voinut käsittää, miksi hänellä oli jatkuvasti kiljuva nälkä. Lisäksi hän oli syömisiensä seurauksena lihonut useamman kilon – mikä ei sinänsä ollut pahaksi, luuviulua kun hän oli tupannut koko ikänsä muistuttamaan – mutta toisaalta lihominen vaikutti negatiivisesti hänen jaksamiseensa. Jo juokseminen autosta työpaikan oville sai hänet hengästymään huolestuttavasti.

  

 Ja niinpä Cyle päätti aloittaa kuntokuurin. Hänellä ei ollut oikein aikaa lähteä salille asti, joten hän tyytyi jumppaamaan tv:n ääressä. Hien virratessa hänen mielialansa koheni. Kilot eivät kuitenkaan tuntuneet karisevan niin kuin niiden olisi pitänyt… Noh lisää vaan treeniä ja hamppareiden vaihto salaattiin, Cyle yritti kannustaa itseään. Latikalle hän ei maininnut epätoivostaan mitään: olihan se nyt vähän homoa että hän oli niin huolissaan painostaan. (idiootti mies!) Treenaamisen hän selitti, että halusi itselleen vatsalihakset joita Latika voisi sitten huokaillen ihastella.

Latika taas tunsi itsensä ajoittain huonovointiseksi. Kuvotuksen tunteet ja sapen kurkkuun nouseminen tuntuivat epäilyttävän tutulta ja niinpä se sai hänet ounastelemaan erästä asiaa…

  

Ja niinpä hän kävi apteeksissa raskaustestiostoksilla ja positiivistahan se näytti. Tällä kertaa Latika kertoi Cylelle asiasta hetkeäkään epäröimättä. Cyle ilahtui asiasta yhtä paljon kuin aikaisemminkin, mutta jokin miehessä herätti Latikassa kylmiä väreitä. Hänen vaistonsa oli sitä mieltä, ettei kaikki ollut ihan kunnossa.

Aika kuitenkin kului eteenpäin ja pian jo vietettiin pikku-Mayan syntymäpäiviä! Mayasta kasvoi todella söötti taapero! :3 Mutta mistä ovat tulleet nuo vaaleat hiukset?! :D Silmät ovat kuitenkin Latikalta ja iho tuollainen hyvin vaalea sininen : )

Ja eräänä aamuna tapahtui jotain todella järkyttävää. Cyle heräsi aivan jumalattomaan tuskantunteeseen ja ponkaisi salamana ylös sängystä. Joku kummallinen vihreä hehku ympäröi hänet kauttaaltaan, ja Cyle tunsi halua oksentaa. Mitä ihmettä oli tapahtumassa?!

  

Tapahtui maailman kahdeksas ihme, sillä pian Cyle piteli käsivarsillaan pikkuista tyttövauvaa. Jolla oli vihreä iho. Joka oli samaa vihreää kuin sen avaruusaluksen kapteenin iho… Hetkinen?! Avaruusaluksen? Aivan yhtäkkiä muistikuvat alieneista ja kummallisesta lentoaluksesta tulvivat kirkkaina hänen mieleensä. Häneenhän oli tuikattu joku ruisku! Mutaa miten tämä oli edes biologisesti mahdollista…

Häkeltyneenä Cyle nimesi tytön Vanessaksi havahduttuaan mietteistään lapsen itkuun.

”Mikä ihme sinä oikein olet…” Cyle henkäisi, mutta tytön suloiset suuret silmät ja pikkuruiset kädet saivat miehen sydämen sulamaan aivan samalla tavalla kuin Mayakin oli saanut. ”Toisaalta, onko sillä niin väliä”, Cyle mutisi hetken pohdittuaan ja syleili toista tytärtään. Lämmöntunne hänen sisällään vahvisti asian hänelle: lapsi oli hänen, olkoonkin biologinen mahdottomuus tai ei. Olihan keijujakin olemassa, miksei siis alienvauvojakin.

Toinen hyvin iso ongelma olikin sitten Latika. Nainen heräsi vauvan itkuun luullen sitä Mayaksi, mutta hänen sydämensä jätti lyönnin väliin, kun Cyle asteli hänen eteensä pikkuinen nyytti sylissään. Nyytti, jonka hipiä oli täysin vihreä. 

”Cyle?” Latika hengähti kulmiaan kurtistaen.

”Mikä tuo on?”

Cyle meni vaikeaksi ja katsoi vaimoaan avuttomana. Hän ei todellakaan tiennyt mistä aloittaa. Latikan hätääntynyt ilme teki kaikesta aina vain vaikeampaa.

”Tuotanoin… muistatko sen yhden hassun unen, josta kerroin silloin kauan aikaa sitten?”

”Ai se uni jossa toimit alastomana palomiehenä eksäsi alaisena?” Latika ehdtotti pisteliääseen sävyyn.

”Ei”, Cyle vastasi levottomana. ”Vaan se kun ne avaruusoliot kaappasivat minut.”

”Ota se syliin”, Cyle murahti ja tyrkkäsi vauvan Latikalle ilman, että tämä ehti estellä. Nyt hän voisi selittää asiansa rauhassa ilman, että Latika kiivastuisi liikaa: tuskin hän nyt lapsen turvallisuutta vaarantaisi. Latika katsoi nyyttiä sylissään epävarmasti ja huokaisi päätään pudistaen.

”Alieneita? Ihan tosissasiko olet?” hän puuskahti silmiään pyöritellen aavistaen, mitä Cyle ajoi takaa. ”Rakkaani, sinä olet keiju!” Cyle huudahti ja levitteli käsiään. ”Ilmeisesti kaikki on mahdollista. ”Minut mitä ilmeisimmin sieppasi joku hemmo ulkoavaruudesta ja putuum minä sain vauvan.”

”Petitkö sinä minua avaruusoloin kanssa?” Latika kivahti ja puristi huomaamattaan lasta hieman liian kovaa hermostuessaan.

”EN!” Cyle henkäisi ja pudisteli toivottomana päätään. ”En tietenkään… Ota nyt huomioon että se olin jumaliste minä, joka oli raskaana. Muistan vain että minuun ruiskutettiin jotain tököttiä. Ehkä tämä oli jotain koeputkihedelmöityksen tapaista, mistä hiivatista minä sen tiedän vaikka avaruusolioille se olisi ihan normaalia, että miehet tulee paksuksi siinä missä muijatkin…”

”Mikset kertonut minulle totuutta heti vaan höpisit jostain unesta?”

”Koska luulin sitä uneksi, muistan asioita vasta nyt.”

Vanessa alkoi kuitenkin parkua siihen malliin, että Latika poistui vauvan kanssa lastenhuoneeseen. Hän ruokki pikkuisen katsellen tätä ihmeissään. Hän ei ollut varma miten sopeutua tilanteeseen.

”Mikä ihme sinä oikein olet…” hän mumisi Vanessan lutkuttaessa onnellisen tietämättömänä tuttipulloaan. Latikan sisällä heräsi kuitenkin valtava halu suojella tuota pientä lasta. Eihän hänellä ollut varaa arvostella muiden kummallista ulkonäköä, tyttö oli ihan samassa veneessä hänen kanssaan. Latika päätti, että hänen oli pidettävä tästä huolta samalla tavoin kuin Mayastakin.

Laitettuaan Vanessan hänen omaa masuasukkia varten ostettuun kehtoon nukkumaan, Latika uskaltautui kohtaamaan Cylen uudestaan. Mies otti häntä käsistä ja rukoili ymmärrystä.

”Latika-rakas, olen tästä ihan yhtä ymmälläni kuin sinäkin…”

”Tiedän”, Latika huokaisi kulmiaan kurtistaen. ”Vanessasta tulee yhtä lailla meidän yhteinen tyttäremme kuin Mayastakin.”

Cylen ilme kirkastui noista sanoista ja hän yritti suudella vaimoaan, mutta tämä vetäytyi kauemmas. ”Anteeksi. Tarvitsen aikaa tähän.” Cyle päästi irti Latikan käsistä ja nyökkäsi. ”Totta kai, niin paljon kuin tarvitset.”

Latikan oma raskaus eteni normaalisti ja hän vietti päivät hoitaen lapsia ja tehden kotitöitä Cylen ollessa töissä. Päivät kuluivat nopeasti ja Latika kehittyi myös ruuanlaitossa. Hän valmisti itse Mayan vauvanruuan, sillä ajatteli sen olevan parempaa ja edullisempaa kuin kauppojen pilttipurkkien. Vanessakin tuntui kasvavan niin nopeasti, ettei sitä mienannut edes todeksi uskoa. Latika oli oppinut pitämään tyttöä omana lapsenaan, eikä kyseenalaistanut tämän olemassaoloa lainkaan. Välit Cyleen sen sijaan olivat hieman viilentyneet, mutta Latika uskoi sen olevan väliaikaista. Itsehän hän etäisyyttä oli alienjupakan vuoksi ottanut.

  

Lapset veivät Latikalta kaiken ajan ja voimat. Lisäksi raskaus sai hänet väsymään nopeasti, ja usein hän nukkuikin päiväunet yhdessä Mayan kanssa. Maya oli sen verran iso, että hänet uskalsi ottaa vanhempien sänkyyn nukkumaan, jolloin pidempiä unia vetelevä Vanessa sai nukkua rauhassa ilman Mayan heräilyä lyhyiltä päikkäreiltään.

Ja melko pian raskaus eteni niin pitkälle, että oli jälleen perheenlisäyksen aika. Kesken aamupalansa Latika pomppasi ylös huutamaan tuskissaan, Cylen hätiköiden klassisesti taustalla. Latika ei suostunut vieläkään synnyttämään kotona, joten hänen oli mentävä yksin sairaalaan Cylen harmiksi. – Lapsia ei voinut tietenkään jättää yksin.

Ja niin Latika asteli ulos sairaalasta pikkuinen poikavauva sylissään.  Poika nimettiin Rhageksi. Normaali-ihoinen lapsi sai hymyn tuoreen äidin huulille ja hän oli varma, että Cyle tulisi olemaan vieläkin innostuneempi.

Illalla Latika laski pojan kehtoon nukkumaan. Hän katseli poikaansa ikionnellisena, mutta ajatteli, ettei välttämättä haluaisi enempää lapsia. Hoitaminen oli raskasta ja hän todella kaipasi takaisin työelämään. Lisäksi hän oli jo suorittanut tehtävänsä ja saattanut maailmaan yhden keijulapsen – ainakin Mayan ihonvärin perusteella. Asiasta täytyisi tietysti keskustella vielä Cylen kanssa.

Ja niinpä lasten mentyä nukkumaan Latika pyysi Cylen kanssaan sohvalle. Cyle riemuitsi vaimonsa osoittamasta huomiosta, sillä aiempi etääntyminen oli ollut hänelle todella raskasta. Latika suuteli miestään ja kertoi tälle suunnitelmistaan lapsien suhteen.

”Ihan miten sinä haluat, sinullehan tämä raskasta on”, Cyle totesi ja kietoi kätensä Latikan ympärille. ”Vaikka ainahan yksi vipeltäjä lisää kelpaisi…”

Latika nauroi ja pudisteli päätään. ”En tiennytkään sinun haluavan suurperhettä.”

Nopeasti koittivat myös Vanessan syntymäpäivät. Tytöstä kasvoi todella suloinen tapaus alienpiirteineen! :3 (harmi sinänsä ettei perijäksi kelpaa… :/)

Latika syleili tytärpuoltaan ja kutitteli tätä hyväntuulisesti. Hän ei enää uhrannut ajatustakaan koko alientapaukselle. Vanessa oli hänen tyttärensä ja hän rakasti tätä koko sydämestään.

Vanessa ja Maya tulivat taaperoina loistavasti toimeen ja he ratkoivatkin palikkaboxin ongelmia yhdessä. Mayakin tuntui piristyvän, kun sai Vanessasta vihdoin seuraa.

Ei Cylekään lastenhoidosta luistanut, vaan peuhasi pienokaistensa kanssa mielellään.

Eräänä yönä eräs tuttu vieras saapui nurkille mittailemaan taas jotakin kummallisella laitteellaan. Kukaan ei kuitenkaan huomannut aliennaisen vieraulua, joten tämä vain hykerteli jotakin itsekseen ja häipyi vähin äänin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin…

Seuraavana päivänä Latika kuitenkin sai kummallisen puhelun. Aluksi ei kuulunut mitään muuta kuin kauhuleffamaista raskasta hengitystä.

”Haloo?” Latika kivahti ja alkoi jo hermostua. ”Kuka siellä oikein on ja mitä haluat? En todellakaan jaksa nyt mitään piloja.”

”Lapsi ei ole sinun”, kuului vieras ääni, josta ei voinut tunnistaa, oliko kyse miehestä vai naisesta.

”Mitä?!” Latika huudahti säikähtäneenä, mutta puhelu katkesi. Latika jäi tuijottamaan puhelinta epäuskoisena ja pelokkaana. Kyse oli taatusti Vanessasta.

Samassa koitti kuitenkin Latikan eteneminen aikuisuuteen…

Eikä hänen kauneutensa kadonnut minnekään, hän vain päätti vaihtaa mekkonsa hieman arkisempiin vaatteisiin ja nosti hiuksensa ylös helpottaakseen lastenhoitoa: pikkuiset kun olivat jatkuvasti takertumassa niihin.

Cyle oli ollut koko päivän töissä, joten Latika oli taas yksin lasten kanssa kotona. Hän mietti, uskaltaisiko kertoa kummallisesta puhelusta kenellekään. Seurankipeä Vanessa ryömi hänen jalkoihinsa toistellen ”Äiti, äiti.” Latika hymyili suloiselle tytölle ja nosti tämän syliinsä painaen tämän tiukasti rintaansa vasten. ”Äiti ei anna sulle tapahtua mitään pahaa.”

Synttärit sen kuin jatkuivat ja olikin pienen Rhagen syntymäpäivä. Latikan ajatukset kuitenkin pyörivät vain siinä omituisessa puhelimessa, eikä hän uskaltanut huolestuttaa Cyleä asialla.

Ja tässä pieni hurmuripoika Rhage! Pojasta kasvoi todella suloinen tapaus, ja hän peri äitinsä silmät :3

Latika alkoi viettää todella paljon aikaa Vanessan kanssa, sillä hän oli tästä huolissaan, ja tunsi olevansa vastuussa tytöstä. Ei ollut helppoa salailla asiaa Cyleltä, sillä asia ahdisti häntä todella paljon. Hän ei kuitenkaan osannut arvailla, mistä puhelussa tosiaan oli kyse. Ehkä se oli ollut vain jonkun typerän kaupunkilaisen huonoa pilaa.