Osa 5 - Wonderful life

Heis taas kaikille ja hirrrrmuisesti kiitos edellisen/edellisien osien kommenteistanne! Muistakaahan jatkossakin mielipiteitä tonne loppuun heittää, ne piristävät ja motivoivat huimasti :)

Tässä osassa edetään samalla iso harppaus eteenpäin mutta samalla junnataan paikoillaan :D Jännästi sanottu mutta jotenkin se vaan on niin : ) Anteeksi alkuosan kamala synttäriruuhka mutta lupaan edetä jatkossa rauhallisemmin >.< Lopussa vähän maistiaista tulevista jännitystapahtumista... ;) Mutta lukekaahan! 

// Tonne loppuun lisäsin tollasen luin-painikkeen, ois kiva jos aina klikkaisitte sitä jos osan ootte ain loppuun asti kahlannu ;3

~**~

Ajankulussa ja lapsien kasvamisessa oli vaikea pysyä mukana, sillä vaikka Mayan syntymästä tuntui kuluneen vasta aivan hetki, vietti tyttö taas syntymäpäiviään! Latika oli kuitenkin helpottunut tyttärensä vaippavaiheen loputtua – arki helpottuisi ainakin vähän.

Ja Mayasta kasvoi aivan ihana lapsi! :3 Rakastan noita keltaisia silmiä : D

Vaikka Latika iloitsikin tyttärensä syntymäpäivistä, hänen mieltään kalvoi edelleenkin se puhelu. Hän ei vain saanut siitä mitään tolkkua. Hän ei kuitenkaan vieläkään ollut uskaltanut mainita puhelusta Cylelle. Toisaalta koko jutusta oli kulunut jo aikaa eikä mitään ollut tapahtunut. Ehkä hän voisi antaa asian olla ja keskittyä täysillä perhe-elämäänsä. Ja tähän samperin siivoamiseen, toimeen joka oli pakko tehdä, vaikkei siitä kauaksi aikaa hyötyä ollutkaan… Latika parjasi mielessään kuuratessaan vessan lavuaaria.

Koulun alku jännitti nuorta Mayaa suunnattoman paljon. Hänen hermostunut ilmeensä kertoi tunnetilasta paljon, mutta pientä lohtua toi se, että sade oli sentään juuri lakannut.

Melkoisen pian oli aika viettää myöskin Vanessan syntymäpäiviä! Tytöillähän ei kovin suurta ikäeroa ollutkaan. Kevät oli viimein vaihtunut kesään, joten Vanessa pääsi viettämään ensimmäiset päivänsä kouluikäisenä kesäisissä tunnelmissa.

Ja vallan suloinen tapaus kasvoi Vanessastakin! Harmittaa edelleen kauheasti ettei häntä voi käyttää perijänä :/ Noh aion jatkaa hänen elämäänsä silti ja varmaan joku extraosa saadaan aikaan joskus tästä tytöstä :3

Vanessa piti hyvää huolta pikkuvelipuolestaan, sillä hän oli viettänyt paljon aikaa taaperona pojan kanssa leikkien. ”Odotahan kun susta tulee kaksijalkainen niin pelataan futista ja mä potkaisen pallon täysiä sun naamaan!” Vanessa kihersi herttaisesti ja avusti Rhagea seisoma-asentoon.

Odottaessaan iltaruokaa Vanessa käänteli päätään puolelta toiselle, sillä hän oli varma, että oli kuullut jotakin outoa. Aivan kuin joku olisi kuiskaillut hänen korvaansa… ”Äiti?” hän sanoi pelästyneenä.

”Niin kultaseni?”

”Joku puhuu mun korvaan”, Vanessa mutisi epävarmasti. Latika oli leikata sormeensa tytön sanat kuullessaan. Oliko talossa joku? Sen oudon puhelun soittaja kenties?

”Ei täällä ketään ole”, hän rauhoitteli Vanessaa ja kääntyi hymyilemään hänelle. ”Minä vain hyräilin itsekseni.”

”Aijaa”, Vanessa sanoi epäilevästi, mutta antoi asian olla.

Lasten syötyä Latika jäi istumaan yksin keittiöön. Hän vilkuili ympärilleen, muttei nähnyt tai kuullut yhtikäs mitään. Luultavasti Vanessalla oli vain vilkas mielikuvitus, hänhän puhelikin aina itsekseen. Ei siis olisi syytä huoleen.

Aamupala pöydässä oli usein hiljaista, sillä Cyle ja Maya olivat aina niin unenpöpperössä, että molemmat lusikoivat muronsa aivan vaiti. Latika taas nukkui pitkään iltatyönsä takia. Vanessaa oli turha odottaa aamupalapöytiin, sillä hän ei saanut aamuisin alas muruakaan ja nosti kaamean mekkalan, jos häntä siihen yritettiin suostutella.

”Me mennään tänään koulussa äidin työpaikalle, tutustumaan teatteriin”, Maya kertoi isälleen.

”Hrmmrh”, Cyle murahti kannustavasti tajuamatta mitään aamuhorroksensa keskeltä.

Rhage oli hurjan kiltti ja helppohoitoinen lapsi. Hän vietti aikansa mielellään palikoilla leikkien, eikä hän itkenyt oikeastaan koskaan. Nälkäinen hän sen sijaan tuntui alati olevan, pojalle sai kokoajan olla ojentamassa tuttipulloa.

Vapaa-aikoina Maya ja Vanessa viihtyivät edelleen hyvin keskenään. He leikkivät yhdessä vielä enemmän kuin taapero-aikana ja heistä tulikin parhaat kaverukset, jotka jakoivat kaikki salaisuudet keskenään. Latikan helpotukseksi kumpaakaan ei kiusattu koulussa, sillä Vanessa oli niin tulisieluinen, että sai kyllä kaikki päätään aukomaan erehtyneet kusipäät vaikenemaan. Oikeastaan häntä vähän pelättiinkin, ja Maya oli kiitollinen siskopuolensa puolustuksesta ja tuesta, sillä hän itse ei olisi uskaltanut laittaa tyhmyreille hanttiin.

  

Latika oli todella helpottunut, että taloudessa oli enää yksi vaippa-ikäinen. Toisaalta oli myös vähän surullista ajatella, että pian kukaan hänen lapsistaan ei tarvitsisi häntä niin paljoa. Niinpä hän keskittyi nyt täysillä kuopukseensa ja otti kaiken irti pikku-Rhagen hoitamisesta.

”Mitä se pieni apina oikein kiemurtelee?” Latika kutitteli poikaa, joka nauroi riemuissaan ihanan heleällä äänellään.

  

”Täten julistan, että tänään mennään rannalle!” Vanessa kiljahti kuningattaren tamineisiin sonnustautuneena ja heilutteli valtikkaansa. Cyle hymyili tyttärelleen ja lusikoi herkullista kakkua, jonka Latika oli leiponut Rhagen nimipäivän kunniaksi. (Cyle oli vaatinut Latikaa leipomaan, sillä kaikki mahdollisuudet syödä herkkuja oli kuulemma hyödynnettävä)

”Istu alas, Vanessa”, Cyle kuitenkin käski. Vanessa kiukutteli hetken aikaa vastaan, mutta uhkaus rantareissun peruuntumisesta sai tytön pudottautumaan tuolille oikeaoppiseen istuma-asentoon.

”Joko mennään?”

”Hetki…”

”JOKO MENNÄÄN?!” Vanessa ja Maya kiljuivat yhteen ääneen ja Cyleltä loppuivat tekosyyt viivästyttää lähtöä.

”No uikkarit päälle sitten!”

Oli yksi kesän kuumimmista päivistä, mutta rannalla ei ollut paljoa porukkaa. Cyle parkkeerasi välittömästi vapaaseen aurinkotuoliin Latikan leikittäessä Rhagea.

”Mihin ne tytöt jo ehtivät?” Cyle murahti ja tähyili hermostuneena ympärilleen.

”Tuolla ne rakentavat hiekkalinnaa”, Latika sanoi lempeästi ja hymyili miehelleen. ”Ottaisit nyt edes tämän päivän ajan vähän rennommin. Ehdit murehtia sitä lehtijuttua myöhemminkin ihan tarpeeksi.”

Cyle huokaisi ja nyökkäsi vaisusti. Hänelle tosiaan oli kertynyt runsaasti työstressiä ja se näkyi valitettavan usein hänen käytöksessään. ”Olet oikeassa”, hän sanoi ja sulki silmäsä nauttien lämmöstä.

  

Tytöt eivät niinkään piitanneet uimisesta ja merestä noin muutenkaan, mutta hiekkaleikit kyllä maistuivat. ”Otetaan kisa kumpi rakentaa nopeammin hiekkalinnan!” Vanessa ehdotti, mutta Maya pudisti päätään. 

”Ihan tyhmä idea. Kisataan mielummin siitä kumpi tekee hienomman, isi saa sitten arvostella!”

”Eikä kun Rhage saa päättää”, Vanessa heitti.

”Tyhmä, ei se tajua mitään”, Maya mutisi silmiään pyöritellen.

”Ihan kuin isi sitten tajuaisi..?” Vanessa kuiskasi ja molemmat tytöt purskahtivat nauramaan.

”Pyydetään siis äitiä”, he päättivät fiksusti.

Latika päätti harjoituttaa Rhagen kävelytaitoa pehmeässä rantahiekassa ja poika hoipertelikin eteenpäin varsin taidokkaasti. ”Upeaa Rhage!” Latika huudahti innoissaan ja nosti pojan korkealle yläpuolelleen. ”Sinusta tulee vielä kilpajuoksija!”

Kuumuudesta uupuneena Latika jätti pojan hetkeksi tyttöjen huolehdittavaksi ja istuutui itse ottamaan aurinkoa. Lämpö tuntui ihanalta hänen ihollaan, eikä hän hävennyt enää tippaakaan sinistä ihoaan, vaan esitteli kaunista kroppaansa tyytyväisenä. Hän tunsi kuuluvansa tänne, hänellä oli ihana perhe eikä kukaan kaupunkilainen hyljeksinyt häntä. Viimeinkin hän oli löytänyt paikkansa tässä maailmassa.

Pitkän aikaa levättyään Cyle päätyi pelaamaan shakkia erään rannalle sattuneen ystävänsä kanssa.

”Eikö sinulla ole kuuma tuossa villapaidassa?” Cyle ihmetteli miehen talvitamineita muistuttavaa vaatetusta.

”Vaihdevuodet”, mies tokaisi ykskantaan ja teki taktisen siirron pelilaudalla. Cyle jäi hetkeksi tuijottamaan ystäväänsä hämmästyneenä. Vaihdevuodet, ihanko todella? :D

Lapset olivat herättäneet Latikan valittaakseen kurnivia vatsojaan, joten Latika sytytti yleisessä käytössä olevaan grilliin tulen ja grillasi mukaansa ottamista makkaroista ja sämpylöistä maukkaita hodareita.

Perhe söi hyvällä ruokahalulla ja saipa osansa muutama muukin paikalle osunut kaupunkilainen. ”Osaatko sä iskä kokata?” Maya uteli mussuttaessaan äidin herkkuruokaa.

”Totta kai!” Cyle heitti hyväntuulisesti. ”Olen maailman paras mikropitsan lämmittäjä”, hän kehuskeli. Maya pukkasi isäänsä nauraen kylkeen.

Kuva Rhagesta ihan vaan siksi kun se on niin söpö ja koska mulla on jostain syystä harmillisen vähän kuvia sen taaperoajalta :/

  

Ilta-auringon värjätessä taivaan kauniin punertavaksi Maya halusi jutella äitinsäkin kanssa.

”Äiti, miksi sulla ja mulla on sininen iho, kun isi ja Rhage on sellaisia kuin kaikki muutki kaupunkilaiseet? Ja miks Vanessa on ihan vihreä?”

Latika katsoi tytärtään epäröiden, sillä hän ei oikein olisi vielä halunnut kertoa asioista, kun Maya oli vielä niin kovin nuori.

”Luulenpa että joudut odottamaan että olet vähän isompi, niin ymmärrät asioita sitten vähän paremmin”, Latika selitti ja sai harmistuksen nousemaan Mayan kasvoille.

”Mutta sinulla ei ole mitään syytä huoleen”, Latika jatkoi ja halasi tytärtään. ”Olet täysin normaali pikkutyttö.”

Oli jo varsin myöhä ilta ja perheen aikuiset halusivat viettää hetken kahdestaan, ennen kuin olisi kotiinlähdön aika. Niinpä eräs ystävällinen tuttavapariskunta tarjoutui huolehtimaan väsyneistä lapsista hetken aikaa. Piknik-korin äärellä he söivät vielä herkkuja ja kertoivat hurjia juttuja toisilleen. Rhage oli jo nukahtanut viltin reunalle tyytyväisenä.

Myös Maya väsyi nopeasti ja nukahti aurinkotuolille, jolle oli kiivennyt nähdäkseen kauemmas merelle.  

Vanessa sen sijaan oli täysin virkeä ja kuunteli innoissaan erään naisen kummitustarinaa.

Latika ja Cyle katselivat tähtiä toisiinsa käpertyneinä.

”Katso kulta, tähdenlento!”

”Oi, se on kaunis”, Latika henkäisi ja sulki silmänsä toivoakseen jotain. Hän toivoi koko sydämensä pohjasta hyvän elämän jatkumista ja ettei mitään pahaa sattuisi.

”Latika, mä rakastan sua”, Cyle kuiskasi rakkaansa korvaan.

”Niin minäkin sua. Nyt ja aina.”

”Pitäisikin varmaan lähteä sitten kotiin”, Cyle totesi ja niin uupunut perhe lähti nukkumaan.

Ja kukas hän nyt sitten on?! Kyllä, kuopuspoikamme Rhagehan se siinä. Oli siis taas aika viettää synttäreitä syksyn saavuttua.  Suloinen tapaus hänkin, kovasti isänsä näköinen :)

Pian Rhage juoksikin siskojensa perässä bussiin. Hän oli aivan kauhusta kankeana koulun aloittamisen vuoksi, sillä Vanessa oli kertonut, että siellä olisi kamalaa. Opettajat kuulemma kiduttivat oppilaita, ruokana tarjottiin ainoastaan ihmisen lihasta tehtyä lihaverisoppaa ja vanhemmat oppilaat piilottelivat hämähäkkejä nuorempien kaappeihin. Mitä ihmettä tästäkin tulisi, Rhage pohti peloissaan.

”Mmm olet niin kuuma tuossa työasussasi”, Cyle kehräsi suukottaessaan vaimolleen hyvästit, kun tämä oli lähdössä pitkästä aikaa töihin äitiysloman jälkeen. Hän oli kuitenkin nopeasti onnistunut ylenemään roudariksi.

”Näissä haalareissako, älä höpsi”, Latika kikatti, mutta Cyle sulki hänen suunsa intohimoisella suudelmalla.

”Jospa mentäisiin sisälle ja katsottaisiin mitä niiden alta löytyy…” hän ehdotti. Latika nauroi ja irrottautui miehensä syleilystä.

”Minun täytyy mennä töihin”, hän sanoi ja suukotti pettynyttä miestään. ”Mutta katsotaan illalla”, Latika jatkoi silmää vinkaten.

  

Vanessa oli yhä läheisissä väleissä velipuolensa kanssa, vaikka olikin jatkuvasti kiusaamassa tätä. Rhage oli hyvin kiltti ja säikky, joten hän oli kepposista nauttivalle Vanessalle helppo kohde. Rhage kuitenkin alkoi pikkuhiljaa tajuta, että leikkimielinen kiusaaminen oli Vanessan tapa osoittaa välittämistä. Niitä, joista tyttö ei pitänyt, Vanessa ei huomioinut mitenkään.

Aikaa kului ja koulunkäynnistä tuli jännittävän sijaan tylsää rutiinia. Maya auttoi pikkuveljeään mielellään läksyissä ja heidät näkikin usein yhdessä keittiön pöydän ääressä kotitehtävien parissa.

”Äääh miksi matikka on näin vaikeaa?” Rhage tuskaili.

”Se on ihan helppoa”, Maya sanoi hymyillen ja selitti veljelleen, miten tehtävä ratkaistiin.

Eräänä lauantaiaamuna Mayan ja Rhagen vielä nukkuessa Vanessa oli herännyt aikaisin leikkimään palikoilla. Äkkiä hän kuuli taas sen oudon äänen, jonka oli kuullut aikoja sitten keittiössä. Hänestä tuntui, että se kuului ulkoa. Niinpä hän päätti lähteä ottamaan asiasta selvää.

Cyle istui tietokoneen ääressä kirjoittamassa lehtijuttuaan ja Latika rämpytteli kitaraansa tyytyväisenä, kun Vanessa pyyhälsi hänen ohitseen. ”Minne matka, nuori neiti?”

”Haen vain postin!” tyttö huudahti ja katosi ulos. Latika pudisteli päätään huolettomana ja keskittyi soittamiseen. Oli niin ihanan rauhallinen aamu…

Kuka olisi uskonut, että niin kauniina syysaamuna saattoi tapahtua jotain hirvittävää. Siinä rauhallisuuden keskellä kukaan ei kuullut pikkutytön kiljuntaa saati huomannut, kuinka joku poistui pihalta raahaten tyttöä mukanaan. 

~**~

Mitä tapahtuu Vanessalle? Se selviä seuraavassa osassa, jonka kuvat on jo otettu, täytyy vain muokata ne ja kirjoitella teksti :) Seuraavaa osaa lupailen siis seuraavan viikon alkuun mennessä :)