Osa 8 - One of us

Noniin heissan taas! Kiitos miljoonasti edellisen osan kommenteistanne, ne lämmitäävät mieltä enemmän kuin uskottekaan :) Ilmaiskaahan mielipiteitänne jatkossakin ;) Ja nyt lukemaan!

~**~

Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Välillä aika mateli ja tuntui, että sitä sai suorastaan raahata perässään. Toisinaan ajankulua oli lähes mahdotonta huomata ja Gruenin perheen jäsenet yllättivät itsensä ihmettelemästä ”Ai joko se nyt lokakuu, vastahan kesäaurinko paistoi niin lämpimästi.”

Totta tosiaan, Vanessan syntymäpäivät olivat tulleet ihan nurkan takaa: kakkukin oli ostettu hätäpäissään paikallisesta leipomosta, sillä Latika ei ollut kerta kaikkiaan ehtinyt jauhopeukaloida kakun parissa itse.

Ja näin kaunis nuori nainen varttui Vanessasta! Ah nuo kasvonpiirteet ja alienkorvat <3 Vanessa päätti leikkauttaa lapselliset lettinsä pois ja päätyikin sitten lyhentämään kauniin vihreitä hiuksiaan ihan huolella.

”… Ja sitten se syötti sen pesäpallon mulle, ihan kuin oisin  muka ollu pelissä mukana!” Maya selitti koulupäivänsä hullunkurisia tapahtumia siskopuolelleen. Maya oli iloinen, että perheessä oli nyt toinenkin murrosikäinen, jolle purkaa teiniangstia.

Vanessaa eivät juurikaan läksyt jaksaneet kiinnostaa, ja hän ihmettelikin kovasti Mayan tarmoa pähkäillä kohtuuttoman vaikeiden maantiedontehtävien parissa.

”Endotermiset tekijät?” Vanessa tavasi Mayan muistiinpanoista. ”Mitäs hiivattia ne on olevinaan?” Maya huokaisi ja pudisteli päätään.

”Et sä tajuais vaikka selittäisinki.”

”Totta, eikä kauheasti kiinnostaisikaan”, Vanessa totesi pirteästi ja keskittyi syntymäpäiviltään jääneeseen kakkupalaan.

Ja tässä välissä pieni taloesittely, koska loppuosan kuvat on täältä uudesta mökistä! :)

Sininen ulkoasu ja hyvin karu piha, kun rahat loppuivat kesken :D

Yläkerta, jossa on tollainen keskeneräinen harrastehuone, tyttöjen huone (se, jossa on kerrossänky) ja Rhagen oma huone.

Alakerta, jossa on keittiö, olohuone ja Latikan&Cylen makkari :) Tää on aika väliaikainen, seuraavissa osissa sisustusta on jo enemmän.

Telkkarin tuijottelun ja tekstailun ohella Vanessa harjoitti kiinnostustaan taiteeseen. Hän oli vihdoin saanut säästettyä sen verran, että oli onnistunut hankkimaan kauan kaipaamansa maalaustelineen ja muita taiteilijantarvikkeita! Tyytyväisenä hän sekoitteli mitä kauneimpia värejä ja sai aikaan upeita maalauksia. Aluksi hän säilöi niitä komeroonsa ja toivoi joskus voivansa pystyttää oman taidenäyttelyn. Cyle sai kuitenkin kannustettua tytön viemään teoksiaan taidekriitikolle arvioitavaksi ja pian hänelle alkoikin sadella tilaustöitä ympäri kaupunkia! 

Maya taas viihtyi edelleen kasvimaallaan – satoi tai paistoi. Kaatosateessakin hänet löysi yöpaitasillaan multaa möyhimästä. Siementen istuttaminen ja rikkaruohojen kitkeminen oli tytöstä rentouttavinta, mitä hän tiesi!

Sateisina päivinä kasvimaa oli myös Rhagen suosikkipaikkoja. Poika rakasti vesilätäköissä hyppimistä. Epätasainen multamaa kerrytti suuria lammikkoja, joissa Rhage sitten Mayan harmiksi riehui. Poika ei välittänyt tuon taivaallista sisarensa uhkauksista, joissa tämä vannoi kostavansa kaamealla tavalla, jos yksikään hänen tomaattipuskistaan vaurioituisi.

Eräänä iltapäivänä Latika pysäytti tyttärensä matkan jääkaapille. Maya katsoi äitiään hämmästyneenä, sillä tämän kasvoilla oli kummallinen ilme: jotenkin hermostunut ja vaivaantunut. Se ei todellakaan ollut Latikan tapaista.

”Mitäs nyt on sattunut?” Maya kysyi epäluuloisesti.

”Ei mitään”, Latika naurahti. ”Ei kerta kaikkiaan mitään, kaikki on hyvin. Minulla olisi sinulle vain hieman asiaa… Jos sinulla vain olisi aikaa.”

Latika johdatti tyttärensä hänen ja Cylen makuuhuoneeseen ja istuutui varovasti sängylle. Hän nypelsi hermostuneena paidanhelmaansa eikä oikein osannut päättää, miten päin olisi. Maya huokaisi ja risti kätensä rinnalleen.

”Niin mitä asiaa sulla oli?”

Latika puraisi huultaan ja mietti, miten aloittaisi. Miten ihmeessä kerrotaan omalle tyttärelle, että hei kuules, sä oot keiju! Joo just sellanen satuolento, jota ei kuuluis olla olemassakaan! Ja ainiin, sun on pakko saada lapsia armaan sukulinjamme säilyttämiseksi - Vaikka sitten miljoona koeputkihedelmöitystä siihen asti, että syntyy sininen vauva. Latika pudisti päätään toivottomana. Eihän tästä tulisi yhtään mitään! Mayan turhautuneen ilmeen nähdessään Latika kuitenkin päätti toimia. Pakkohan hänen tämä joskus olisi hoitaa.

”Tule istumaan tähän sängylle mun kanssa”, hän pyysi ja silmiään pyöritellen Maya kapusi sängylle, jättäen hieman väliä äitiinsä.

”Kerro jo”, Maya mutisi ja veti toisen jalkansa koukkuun. Häntä alkoi jo huolestuttaa äidin kummallinen käytös. Latika huokaisi raskaasti ja yskäisi sitten selvittääkseen kurkkuaan.

”Tätä on hirvittävän vaikea kertoa, enkä oikein tiedä mistä aloittaa…” Latika aloitti ja vilkaisi nopeasti tytärtään, jonka kulmat olivat kurtistuneet ja kasvoilla oli keskittynyt ilme. ”Olenhan kertonut, että äitini kuoli mun ollessa niin pieni, etten edes ehtinyt tuntea häntä? Siis sinun mummisi.”

”Joo”, Maya vastasi muistaessaan, kuinka Latika oli kertonut asiasta Mayan ollessa ala-asteella. Tyttö oli ihmetellyt, miksi kaikki luokkatoverit lähtivät jouluksi mummolaan viettämään perhejoulua isovanhempiensa kanssa, mutta Maya ei ollut koskaan edes kuullut vanhempiensa sukulaisista.

Latika kumartui nojaamaan käteensä, hän ei uskaltanut katsoa tytärtään vielä silmiin. Hän muisti vallan hyvin, miten shokeeraavaa oli saada tietää moinen salaisuus omasta itsestään.  Mayakin vaihtoi asentoa ja kumartui lähemmäs äitiään. ”Mitä mummista?”

”Sitä että… Minä olen tavannut hänet hänen kuolemansa jälkeen”, Latika kuiskasi ääni väristen.

”Kummituksia vai?" Maya kysyi epäuskoisen sarkastisesti. Latika pudisti vakaasti päätään ja vilkaisi Mayaa tuimasti – katse kertoi tytölle, että kyse ei ollut mistään pilasta.

”Ei, vaan eräänlaisena ilmestyksenä”, Latika jatkoi ja huokaisi taas. Tämä on ihan tolkuttoman vaikeaa. 

”Okei…” Maya mutisi päätään pudistellen. Kiva, hänen äitinsä oli täysin pimahtanut. 

Muistat varmasti, kun silloin sinun ollessa aika pieni, olimme koko perheen kanssa rannalla. Ja illalla sinä kysyit, miksi sulla ja mulla on sininen iho”, Latika sanoi ja kääntyi katsomaan tytärtään. Maya nyökkäsi hitaasti.

”Ja sanoin sulle, että kerron, kun olet vähän vanhempi. Noh, nyt olet vähän vanhempi ja olen sitä mieltä, että sun on saatava tietää asiasta nyt. Itse sain tietää aivan liian myöhään.”

”Siis sait tietää mitä? Ja mistä?” Maya kysyi hämillään ja pomppasi ylös. Hän ei tajunnut nyt yhtään mitään. Latikakin nousi seisomaan toivoen olevansa silloin edes hieman vakuuttavampi.

”Sain tietää syyn ihoni väriin äidiltäni, joka ilmestyi minulle sinä iltana, kun tajusin rakastuneeni isääsi. Äiti ilmestyi ihan tyhjästä ja alkoi selittää mulle täysin käsittämättömiä asioita. Hän sanoi, että olen keiju”, Latika päästi viimeisen sanan suustaan kuin kirouksen. Noin. Nyt hän oli paljastanut Suuren Salaisuuden. Noin vain. Sitten alkaisikin kaamea selittäminen.

”Siis mitä? Mikä?” Maya kivahti kuten olettaa saattoikin. Latika puristi hetkeksi silmänsä kiinni, ja toivoi ettei hänen olisi tehtävä tätä.

”Tarkemmin sanoen suojeluskeiju. Sinä olet osa hyvin hyvin harvinaista keijujen sukulinjaa, josta nyt merkkinä on tuo sinertävä ihosi. 

”Mitä helvettiä sä nyt selität?” Maya huusi, sillä hän ei käsittänyt mitään ja epätietoisuus pelotti häntä. ”Väitätkö mua joksikin taruolentofriikiksi?”

”En, sillä et ole taruolento, kun kerran siinä seisot, vai mitä? Maya-rakas, yritä ymmärtää. Minä sain tietää tästä vielä hankalammassa tilanteessa kuin sinä, ja silti sopeuduin. Tiedän, että säkin pystyt siihen.”

”No jos me kerran keijuja ollaan, niin missäs siivet on? Eikös keijut tapaa lentää?” Maya kysyi pilkallisesti. Latika katsoi tytärtään harmistuneena. Ei hän tästä riitaa halunnut. Kai hänen olisi pakko näyttää siipensä, vaikka tähän asti hänen oli onnistunut pitää ne piilossa sitten äidin valaistumisilmestyksen jälkeen.

”Kyllä multa siivetkin löytyy”, Latika huokaisi ja antoi ihmisroolinsa karista ympäriltään. Siivet ilmestivät heikon valovälähdyksen saattelemina hänen selkäänsä ja Maya kaatui kiljaisten lattialle.

”Mitä helvettiä”, hän henkäisi ja tuijotti äitiään silmät suurina. Latika mutristi suutaan ja huokaisi raskaasti.

”Etkö kuunnellut mitään, mitä äsken sanoin?”

”Luulin sitä vitsiksi.”

Ja niin Latika selitti kaiken vielä uudelleen, kertoi hänen tehtävästään, joka nyt siirtyisi sitten Mayalle. Maya kuunteli nyt tarkasti ja teki parhaansa sisäistääkseen asian. Pieni katkeruuden tunne kaiversi hänen rintaansa, mutta kuten Latika sanoi, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä asiat.

Lopulta keijukaisnaiset syleilivät toisiaan. Maya oli aivan pökerryksissä koko jutusta, joten Latika päätti, että olisi hyvä antaa tytön sulatella asiaa rauhassa.

”Tule vain juttelemaan jos siltä tuntuu, mutta en aio painostaa sinua tämän asian kanssa enää yhtään enempää”, Latika sanoi irrottautuessaan tyttärestään. ”Käsittele asiaa miten parhaaksi sitten näetkään.”

”Joo”, Maya mutisi ja lähti huoneeseensa. Hän tosiaan halusi olla hetken yksin.

”PÖÖ”, kirkaisi Vanessa pelästyttäessään pikkuveljensä taas kerran. Hän oli harrastanut sitä pikkutyttönä ja nautti veljensä säikäyttämisestä aivan yhtä paljon kuin silloinkin. Rhage-parka oli taas saada sydänkohtauksen, jotenkin hän ei edelleenkään osannut varautua siskonsa jatkuviin hyökkäyksiin.

(argh kun Vanessa on sekopää ni se vaihtelee noita vaatteita ihan miten sattuu >.<) 

”Tyhmä Vanessa!” hän rääkäisi vimmoissaan.

”Vai vielä tyhmä!” Vnaessa hymähti.

”Kuinka moni muu teini-ikäinen isosisko muka leikkii tollasen räkänokan kanssa, hä?!” Vanessa naljaili ja sai Rhagen nauramaan. ”Otetaan erä! Kivi paperi…”

”Sakset!” Rhage päätti lorun. Vanessan kasvettua hänestä oli tullut hyvin etäinen kaupungin muita ihmisiä kohtaan, eikä hän enää puhunut Latikalle juuri mitään. Hän suorastaan halveksi kaikkia muita ihmisiä paitsi veljeään, siskoaan ja isäänsä. He olivat hänen perheensä, ja biologia laittoi hänet pitämään heistä. Latika oli hänelle kuitenkin yhtälailla ulkopuolinen kuin naapuritkin. Hän kuitenkin sieti tätä Cylen määräyksen takia. Hänen biologisen äitinsä aivopesu oli todellakin vaikuttanut halutulla tavalla.

Rhagen ja Mayan välit eivät olleet mitenkään erityisen lämpimät, mutta he tulivat hyvin toimeen ja Rhage oikeastaan kunnioitti asiallista Mayaa enemmän kuin Vanessaa. Ainakin heillä oli yhteinen harrastus, molemmat olivat innostuneita kuntoilusta ja usein he jumppasivatkin yhdessä television ääressä.

Lasten mentyä nukkumaan - tai vähintäänkin vetäydyttyä yläkertaan omiin puuhiinsa – Latika ja Cyle viettivät kahdenkeskistä laatuaikaa.

”Minä todella pidän tästä talosta”, Latika hymyili miehelleen istuutuessaan sohvalle.

”Jep, remonttireiskat näköjään sittenkin osasivat hommansa”, Cyle myötäili ja kurottautui kaappaamaan Latikan kainaloonsa. 

”Arvaa mitä”, Latika sanoi hymyillen salaperäisesti. Hänen äänensä värisi aavistuksen verran, josta Cyle päätteli vaimonsa jännittävän jotakin.

”Noh?”

Latika empi hetken ja punnitsi sanavalintojaan. Lopulta hän nuolaisi huuliaan ja loi merkitsevän katseen portaita kohden.

 ”Miltä Maya on sinusta viime aikoina vaikuttanut?”

”Kuinka niin? Onko jokin hullusti?”

”Ei, ei. Mutta olet sitä mieltä, että hän on käyttäytynyt ihan normaalisti?”

”Niin normaalisti kuin murrosikäiseltä nyt voi odottaa”, Cyle naurahti. Latika hymyili helpottuneena.

”Luojan kiitos sinäkin olet sitä mieltä.”

Cyle katsoi vaimoaan kysyvästi, ja Latika selitti, miten oli jutellut Mayan kanssa tämän todellisesta taustasta.

”Hienoa, että sait sen tehtyä”, Cyle sanoi. ”Olen sinusta ylpeä. Nyt molemmat ainutlaatuiset tyttäremme tietävät erikoislaatuisuudestaan.”

”Niinpä”, Latika huokaisi ja kurottautui suutelemaan miestään. 

Latikan lädettyä iltavuoroonsa Cyle hiippaili itsekin ulos. Hänen toimittajanuransa oli edennyt liiankin verkkaasti, eikä ylennystä tuntunut kuuluvan. Niinpä hän päätti panostaa työhönsä, kun lapset olivat jo niin vanhoja, että aikaa jäi itsellekin. Cyle tunsi itsensä säälittäväksi kolutessaan naapuruston roskapönttöjä, mutta mistäpä sitä tietäisi millaisia skandaalinaiheita niistä löytyisi!

Ja tosiaan Cyle oli löytänyt erään porhon roskapöntöstä kasan erääntyneitä laskuja ja maksumuistutuksia. Tuon feikkiporvarin avulla hän naputtelisi itsensä toimituksen huipulle!

”Iskä?” Rhage kutsui puolialastonta isäänsä koulusta tultuaan.

”Niin, poikani?”

”Kai sä muistat mikä päivä huomenna on?”

Cyle pohti pohtimistaan, mutta ei saanut mitään järkevää mieleensä.

”Tiistai?” hän ehdotti epävarmasti ja kääntyi katsomaan Rhagea. Pojan otsa meni ryppyyn ja toiveikas hymy katosi huulilta.

”Joo joo”, Rhage huokaisi ja laahusti pois. Samassa Cylen mieleen muistui, mikä päivä huomenna oli.

Hemmetti!

Ja niin Cylen ei auttanut kuin juosta jääkaapille tarkistamaan, oliko edes Latika muistanut kuopuksen merkkipäivän. Cylen huojennukseksi hänen vaimonsa sentään oli perillä kalenterista.  Ylähyllyllä piti paikkaa valtaisa kermakakku.

Cyle vaihtoi vaatteet takaisin yllensä ja pyysi Rhagen katsomaan kanssaan televisiota.

”Sä vaan teet nykyään töitä…” Rhage valitti.

”Pakkohan mun on, jotta sinäkin saat leipää suuhusi!” Cyle ärähti, mutta katui sanojaan saman tien.

”Anteeksi, Rhage. En tarkoittanut tuota. Olen vain viimeaikoina innostunut työstäni uudelleen ja siinä sivussa jättänyt sinut ja siskosi liian vähälle huomiolle…” Cyle mutisi ja pukkasi poikaansa kylkeen. ”Mutta huomenillalla juhlitaan erästä tiettyä synttärisankaria!”

Rhage virnisti ikionnellisena ja jäi jo nyt pohtimaan, mitä toivoisi kynttilöitä puhaltaessaan.

Ja niin Rhage pääsi lopulta kakkunsa eteen Cylen räkättäessä taustalla. (Miiiiksi se oikeesti aina nauraa niin pelottavasti kun sen lapset kasvaa D:) Latika oli töissä ja tytöt pidempään koulussa, joten perheen miesväki sai juhlia keskenään.

Tässä kohtaa kirjoittajan sydän jättää lyönnin väliin ja kuola alkaa valua hävettävästi suupieliä pitkin… Oolalaa mikä mies! Rhagesta tuli todella komea ja kyllä muuten ois todella vaikea perijäkisa, jos en olisi ottanut vaatimukseksi sinistä ihoa! :O <3 Noh saattanee tulla extraa tästäkin hurmurista… :3

Rhage itse oli iloinen kasvettuaan, sillä viimeinkin häntä ei enää kohdeltaisi perheen ainoana pikkukakarana!

Tytöt tulivat koulusta ja ryntäsivät heti onnittelemaan pikkuveljeään. Vanessa hoiti onnittelun vanessamaiseen tyyliin tyynysodalla! Tietenkään hän ei ikimaailmassa sanoisi mitään liian kohteliasta suoraan edes veljelleen…

Vanessa ja Maya olivat vanhempien painostuksesta lähetelleet työhakemuksia paikkaan jos toiseenkin ja Vanessaa olikin onnistanut varsin nopeasti. Yllättävän innoissaan Vanessa suuntasikin kimppakyytiin ja ensimmäiseen työpäiväänsä.

Maya ei ollut saanut vielä töitä, joten hän tuskaili koulun jälkeen vain perinteisesti läksyjensä parissa. Toisaalta hän oli vähän helpottunutkin, ettei töitä ollut vielä ilmaantunut, sillä ajatuskin sorvin ääreen lähtemisestä läksyjen jälkeen pisti väsyttämään armottomasti.

Latika istahti myöhään illalla puiston penkille töistä päästyään. Rhagen syntymäpäivä oli ollut tänään ja nyt hänen kaikki lapsensa olivat teini-iässä. Se tuntui huikaisevalta. Hän todela oli kasvattanut kolme ihanaa lasta. Latika jäi hetkeksi istuskelemaan nauttien kirpeästä pakkasilmasta, kunnes lopulta näki parhaaksi lähteä kotiin kuopustaan onnittelemaan.

 Onnentoivotukset hoidettuaan Latika leikkasi kakusta palasen ja istuutui keittiöön syömään sitä. Hän nautiskeli makeasta ja kuunteli olohuoneesta kantautuvaa musiikkia.

Rhage oli syntymäpäivänsä kunniaksi lainannut äitinsä kitaraa ja alkanut rämpytellä satunnaisia säveliä. Eihän poika osannut soittaa kunnolla, mutta hauskaa hänellä oli.

Maya istui sohvalla ja katseli pikkuveljensä musisointia mietteliäänä. Suuret ajatukset pyörivät hänen mielessään. Ei menisi enää kauaa, että hän olisi täysi-ikäinen… Äidin keijuhöpinät painoivat hänen mieltään, eikä hän oikein vielä osannut suhtautua niihin. Niinpä hän oli päättänyt työntää asian pois mielestään, mutta Rhagen syntymäpäivät saivat hänet tajuamaan, että hänen olisi todellakin pakko jatkaa tätä sukua. Hän oli perheen ainoa sini-ihoinen. Ajatus siitä sai hänet pelästymään. Entä jos hän ei onnistuisikaan siinä?

~**~

Huh sainpas tän julkaistua tänä viikonloppuna! :D Kuvat oli ollut olemassa jo pitkään ja osa tekstistäkin kirjoitettuna MUTTA... sitten sims-pelini päätti rubeta bugittamaan ja kunnolla. Olin pelailemassa ties kuinka pitkällä, kun peli rupesi hävittämään simejäni. Siis silleen et ne on näkymättömiä, mut niit pystyy ohjailemaan ja tavarat liikkuu ku ne tekee jotain?! D: Koitin pelata kopiolla tästä perheestä mut ongelma jatku... Ja yleensä vaa yks simi siis katoaa kerralla... Nyt sit poistin viimesimpiä ladattuja, mut en oo jaksanu avata peliä sen jälkee uudestaa ku meni hermo siihen - ja samalla inspis hetkeksitähän tarinaan. Mutta nyt sain sen takaisin ja tadah tässä ollaan :D Kuvat on kahteen ellei kolmeenkin seuraavaan osaan, joten varmaan teen nenyt ensin julkaisukuntoon ja laitan tänne, ennenkuin yritän tuota peliä taas saada kondikseen... Neuvoja saa antaa jos jollain on jtn tälläistä ongelmaa olla!

Mutta kertokaahan mielipidettänne tästä osasta, se on tärkeintä! 

Lopuksi random extrakuva varkaasta joka eksyi Grueneille... Ei siinä muuten mitään mut wtf toi sateenvarjo?? :DD Repesin totaalisesti kun sen näin :D