(Exrta) 2A - The crooked kind

Olen täällä taas!!
Jos (kun) järkyttävän pitkän tauon syyt ja muut löpinät eivät kiinnosta, niin skippaa tämä romaani ja skrollaa alaspäin lukemaan itse tarinaa! :)

Neljän kuukauden tauko… Huh, kamalaa. Olen pahoillani, että se venyi niin pitkäksi, mutta on minulla laiskuuden lisäksi ihan oikeitakin syitä. Oon suorittanut koko alkuvuoden autokoulua (ja pääsin keskiviikkona inssistä läpi, saa onnitella <3), joten ajotunnit myöhään iltapäivällä koulun jälkeen ovat verottaneet aikaani rutkasti. Lisäksi olen viimein onnistunut löytämään jonkinlaista opiskelumotivaatiota, joten kouluhommiin noin yleensä menee aikaa, lukion kakkosvuosi kun usein on todella täyteen ahdattu ja kiireinen.

Toinen syy onkin sitten itse peli. Joulun jälkeen Sims toimi ihan ookoosti, mutta eräänä päivänä se ei sitten enää suostunut aukeamaan – se jäi aina samaan kohtaan latausikkunaa junnaamaan tuntikausiksi ja lopulta jouduin vaan aina buuttaamaan koko koneen alas. Yritin etsiä ongelmaan syitä ja ratkaisuja, mutten onnistunut. Asiaa ei yhtään auttanut se, että mulla on Macin kone, joten ongelmanratkaisuohjeita on huomattavasti vaikeampaa löytää. Pelin kanssa takutessa katosi myös peli-into, kun kyllästyin jatkuvaan säätämiseen. Lopulta sitten keksin asentaa koko pelin uusiksi – tällä kertaa poikaystäväni supertehokkaalle PÖYTÄKONEELLE (mac-koneeni on siis läppäri -> sekin vaikeuttaa pelin pyörimistä koska tykkään korkeista grafiikoista…), jossa on Windows.  Noh, sen kun tein niin se oli sitten menoa… Kuvanlaatu on ihan uskomaton, latausnopeus käsittämättömän nopeaa, eikä bugaa juuri ollenkaan <3 Kehiin astui toki nyt se ongelma, että voin pelata simssiä nyt vain poikaystäväni kämpällä, enkä aina viitsi olla kinuamassa että ”kulta saanko tulla sun koneelle taas pelaamaan :3”.

Nyt siis kuitenkin voin pelata paremmilla grafiikoilla ja peli jopa toimiikin moittettomasti. Toivon tämän tarkoittavan tiheämpää bloginpäivitystahtia, mutta en uskalla luvata mitään. Kesällä on edessä yo-kokeisiin lukua ja toivottavasti myös töitä, joten saa nähdä kuinka paljon ehdin koneella olemaan. Teen kuitenkin parhaani ja sen lupaan, että lopettamassa tätä LC:tä en ole!

Nyt kuitenkin lukemaan itse tarinaa myös ne, jotka tuon lässytyksen jaksoivat kahlata läpi :D Tämä on siis kauan odotettu (kai? :DD) Rhagelle omistettu exrtaosa! Tai oikeastaan sen ensimmäinen puolikas, sillä tästä tuli niin hirveän pitkä, että päätin jakaa sen kahteen osaan :)

Enjoy!

~**~

Epävireinen musiikki täytti ltapäiväauringon lämmittämän kaksion. Rhage oli opettanut parhaalle ystävälleen kitaransoiton alkeita ja ostanut viimekuun palkalla itselleen hyväkuntoisen sähköpianon käytettynä. Hänen sormensa liukuivat koskettimilla luontevasti, vaikkei hän vielä paljoa osannutkaan.

 

Kitara oli ollut hänen lempisoittimensa, mutta äidin kuoleman jälkeen Rhage ei ollut kyennyt laskenaan sormiaan kitaran kielille. Muistot illoista äidin kitaransoiton säestämänä tekivät liian kipeää.
“Nänänäää!” pellavapää hänen vieressään lallatteli ja rämpytti kitaraansa välittämättä siitä, ettei ääni oikeastaan edes muistuttanut musiikkia. Rhage huokaisi ja irvisti ystävälleen.
“Chris”, hän sanoi varoittavalla äänellä, mutta mies ei näyttänyt kuulevan.

 

Nuoret miehet jatkoivat musisointiaan iltaan asti auringon laskiessa pikkuhiljaa. Bridgeportin neonvalokyltit ja ikkunoista loistavat valot pitivät kuitenkin huolen siinä, ettei vilkas kaupunkikeskusta koskaan pimentynyt täysin. Siitä oli vierähtänyt jo useampi vuosi, kun Rhage oli muuttanut pois vanhempiensa luota. Äidin kuoleman aiheuttama suru puristi hänen rintaansa jatkuvasti ja hän oli jopa alkanut katua pikaista lähtöään Islasta. Ehkä hän olisi kyennyt estämään äidin lähdön. Ehkä hän olisi onnistunut huomaamaan Philippen kieron suunnitelman. Jälkeenpäin oli kuitenkin turha jossitella.

Kaikesta huolimatta Rhage viihtyi suurkaupungin vilskeessä. Hän oli tyytyväinen löytämäänsä kaksioon, vaikka Kristoff aina moitti sen pienuutta ja nurisi, että Rhagella olisi jo varaa parempaankin asuntoon. Se piti paikkansa: hän oli tienannut ihan mukavasti töissään, vaikkei hän ollutkaan löytänyt mitään vakituista paikkaa. Hän oli kokeillut jos jonkinlaisia ammatteja, mutta mikään ei ollut napannut, eikä opiskelukaan innostanut. Hänellä oli kuitenkin kaikki vanhempiensa tuet ja äidin perintö säästötilillä, joten halutessaan hän voisi muuttaa paremmalle asuinalueelle ja lähteä opiskelemaan. Ajatus ei kuitenkaan varsinaisesti houkutellut.

“Rhage, keskeytä hetkeksi se sipulin pilkkominen ja kuuntele”, Kristoff määräsi astellessaan keittiöön. Hän nojautui tiskipöytää vasten ja vinkkasi silmäänsä. Rhage huokaisi alistuneesti.
“Sinulla on idea, eikö vain olekin?”
“Kyllä”, Kristoffer virnisti. Rhage pudisteli päätään vino hymy huulillaan.
“Tiedät, miten paljon vihaan ideoitasi, Chris.”
“Älä viitsi!” Krsistoff tuhahti. “Minun ideani ovat poikkeuksetta loistavia.”
“Saanen olla eri -”
“No, et saa”, Kristoff keskeytti Rhagen nykien villatakkinsa alla olevan kauluspaidan hihaa alaspäin. “Päätin hetki sitten, että lähdemme illemmalla Anarkiaan.”

“Ai saatana!” Rhage kiljahti. Hän oli viiltänyt sormeaan. Hän mulkaisi ystäväänsä ja pudisti ponnekkaana päätään työntäessään sormensa suuhun. Hän imi haavaa ja loi murhaavia silmäyksiä Kristoffiin, joka tyrski naurusta ottaessaan pari askelta kauemmas Rhagesta.
“Varovasti, kuomaseni.”
“Kusipää”, Rhage mutisi ja siirsi huomionsa taas ruuanlaittoon. “Ja me ei olla menossa illalla yhtikäs mihinkään.”

“Camoon, relaa vähän”, Kristoff huokaisi ja asteli notkein askelin jääkaapille. “Pummaan sulta yhden - hei, miks sulla ei oo bissee täällä? Mihin se sixpäkki on kadonnut? Siis se, jonka sulle toissapäivänä toin?”
“Sä joit sen”, Rhage puuskahti ja heitti sipulit sun muut kulhoon. “Silloin toissapäivinä.”
Kristoff niiskautti nenäänsä äänekkäästi ja heilautti oven kiinni.
“Ei sitten. Onneks me kuitenkin lähdetään pian baariin - ois vaan ollu kiva alotella täällä.”
Rhage keskeytti sekoittamisen ja katsoi ystäväänsä väsyneesti.
“Chris, oikeasti. Ei tänään.” Hän tiesi kuitenkin liiallisesta kokemuksesta, ettei Kristoff ottaisi häntä kuuleviin korviinsa, vaan jankkaisi asiaa niin pitkään, että Rhagen oli pakko suostua, kun ei enää kestänyt kuunnella.

Ja tapahtui juuri niin kuin Rhage oli ennustanut. Ilta hämärtyi entisestään hänen sekoitellessaan kattilassa porisevaa juustopastaa ja hänen korvansa täyttyivät Kristoffin äänekkäästä valituksesta. Mies oli heilauttanut itsensä istumaan Rhagen juuri puhdistamalle keittiötasolle ja jaaritteli juurta jaksain siitä, kuinka ikävää ja tylsää Rhagen elämä oli.

“Rhage-poju, ihan totta, kuuntelisit mua. Sun täytyy opetella ottamaan elämästä enemmän irti. Oot liian puhtoinen siihen nähden kuinka nuoria me ollaan. Sä tarviit seikkailuja! Ja naisen! Tarviit ennen kaikkea naisen, mieluiten useamman”, Kristoff paasasi, joskin yllättävän säyseästi. Rhage huokaisi raskaasti, eikä vaivautunut edes vastaamaan. Ties kuinka monta kertaa he olivat tämänkin keskustelun käyneet. Kristoff pilkkasi Rhagea aina siitä, ettei hän koskaan löytänyt itselleen naista viikonlopuksi, vaikka he olivat kiertäneet lähes kaikki kaupungin juottolat. Kristoff tietenkin itse pokasi naisen jos toisenkin sänkyynsä lähes joka ilta.

“Oletko sä koskaan edes imutellut ketään? Lyön vitosen vetoa, että sulla on vielä poikuus tallella.”
Rhage pyöräytti turhautuneena silmiään ja tuli kaataneeksi liikaa suolaa pastan sekaan.
“Äh, pää kiinni”, hän tuhahti, muttei uskaltanut katsoa ystäväänsä. Oli totta, ettei Rhage ollut koskaan seurustellut. Kerran ennen Chrisin tapaamista hän oli onnistunut löytämään söpön blondin jostakin satunnaisesta räkälästä ja päätynyt tämän kanssa kämpilleen jatkoille. Rhage oli jopa päässyt pukille, mutta tyttöä hän ei ollut tavannut toista kertaa. Rhagen nukkuessa tämä oli lähtenyt jättämättä mitään viestiä tai muuta merkkiä olemassaolostaan. Jostain syystä kukaan toinen tyttö ei ollut sen jälkeen saanut Rhagen mielenkiintoa heräämään.

***

“Mä en käsitä!” Kristoff levitteli käsiään turhautuneena myöhemmin illalla, mutta hänen ääntään hädintuskin kuuli Bridgeportin ja Outolaakson välisen jalkapallomatsin selostajan raivokkaan paasauksen yli. Rhage nyökkäsi liittolaisen tavoin ja loi mieheen ymmärtäväisen katseen.
“En mäkään. Kolme maalia, eikä Bridgeport ole vieläkään onnistunut tasoittamaan.”
Kristoff katsoi Rhage kiukkuisesti.

“En minä sitä tarkoittanut. Kuuntelitko ollenkaan, mitä äsken selitin?”
“En”, Rhage myönsi saaden ystävänsä lopullisesti raiteiltaan.
“Gruen, tämä tietää sotaa, tajuathan sen?”
“Hakkaan sut Halossa koska tahansa.”
“Haista paska”, Chris tuhahti ja antoi käsiensä valahtaa syliinsä. “En kai saa sua millään tajuamaan.”

Rhage katsoi Chrisiä hieman lempeämmin. “Tajuan kyllä, että haluat mulle lisää säpinää elämään. Ja haluan sitä kyllä itsekin. En vain… Mulla ei ole sellaista menojalkaa kuin sulla. Lähden kyllä baariin sun kanssa, mutta vasta huomenna.”
“Sä siis myönnät että kaipaat kunnon panoa?” Kristoff kysyi varovasti, mutta tämän silmät olivat kirkastuneet. Rhage tyrskähti ja kohautti olkiaan.
“Olenhan minäkin vain mies.”
Kristoff nosti kätensä ilmaan riemukkaasti ja kajautti ilmoille sotahuudon.
“Huomenna me etsitään sulle kaveria vällyjen väliin!”

***

“Ota ihan rauhassa, Chris.”Seuraavana päivänä taivaan tummuessa nuoret miehet suuntasivat kaupungin yöelämään. Rhagen odotukset eivät olleet kovin korkealla Kristoffin tolkuttomasta intoilusta huolimatta.

“Usko huvikses, tää on kaupungin kuumin mesta”, Kristoff myhäili ovensuussa. “Itse baari sijaitsee kattoterassilla, siellä on allas ja niin paljon naaraita, että jos täältä ei sulle ketään löydy niin… Mä luovutan.”
“Aina voi toivoa”, Rhage puuskahti silmiään pyöritellen. Pieni odottavainen jännitys kuitenkin tuntui nipistyksenä hänen vatsanpohjassaan, eikä hän jaksanut enää hangoitella vastaan. “Mutta vietetään silti hauska ilta.”

Juomat ja rahat vaihtoivat omistajaa stereoista pauhaavan sekundapopin tahdissa. Basson kumina tarttui rintaan ja sai jopa Rhagen tanssijalan notkistumaan.
“Kippistä vaan, kuomaseni”, Kristoff hymyili ja torppasi Rhagen lasia omallaan. Rhage hymyili ja kohotti lasin huulilleen ties kuinka monennen kerran. Alkoholi kuumensi hänen vertaan ja sai hänen päänsä sumuiseksi. Ajatukset tuntuivat hatarilta ja kankeilta, mutta vilpitön ilo kupli hänen sisällään samalla tavalla kuin juoma, jota hän ahneesti kittasi elimistöönsä.
“Rhage, tsekkaa toi muija”, Kristoff hörähti. Rhage tarkensi katsettaan suuntaan, johon Kristoff oli nyökännyt.

Hänen sydämensä jätti lyönnin, ehkä toisenkin, väliin. Kaunis vaaleaverikkö kiisteli ilmeisen kiivaasti vain muutaman metrin päässä Rhagesta. Tytön mekko kimmelsi lumoavasti tanssilattian välkkyvissä valoissa, eikä Rhage aluksi ollut tunnistaa tätä huonossa valaistuksessa. Pian hän kuitenkin tajusi tytön olevan se, jota hän oli salaa kaivannut joka päivä.
“Alina”, Rhage henkäisi, eikä edes ensin tajunnut sanoneensa sitä ääneen.
“Tunnetko sä Alinan?” Kristoff kysyi ällistyneenä.

Rhage katsoi ystäväänsä yllättyneenä. “Tunnetko sä sitten?”
“Kaikkihan sen tuntee!” Kristoff pärskähti. “Tai no, luulin että sinä et tuntisi, mutta…”
“Miksi kaikki tuntee sen?” Rhage kysyi hämmentyneenä, eikä hänen alkoholin sumentamat aivonsa tuntuneet käsittävän koko tilannetta. Ainoa, minkä hän tiesi varmaksi, oli se, että hän halusi rynnätä tuon blondin luo ja viedä hänet jonnekin, missä olisivat vain he kaksi. Käsittämätön, unohdettu kaipuu jylläsi hänen sisällään myrskyn lailla.

“No kun se on… Tai oikeastaan, anna olla”, Kristoff hymyili olevasti, aivan kuin olisi tajunnut mitä Rhagen sisällä tapahtui. “Iske kiinni vaan.”
Ensimmäistä kertaa Rhage totteli ystäväänsä mukisematta.
***

“Saanko tarjota neidille juotavaa?”
“Heeeei, mähän tunnen sut!”
Rahge iski silmäänsä ja tunsi itsevarmuuden ryöppyävän sisällään hetki sitten rohkaisuksi kiskottujen drinkkien ansiosta.
“Hauska nähdä, Alina.”

“Rhage”, nainen hymyili vienosti ja kumosi juoman kurkkuunsa yhdellä huikalla. Rhage katsoi naista kuin hypnoosissa ja nauroi.
“Huono ilta, vai? Näin, kun riitelit jonkun kanssa.” Alina virnisiti ja laski juoman pois kädestään.
“Kyllä tää tästä paranee. Mennäänkö tanssimaan?”
“Tietysti.”

Lattia tuntui tärisevän jalkojen alla, värivalot pyyhkivät tanssivia vartaloita väläyttäen ajoittain nauravia kasvoja. Rhagen sydän tuntui käyvän ylikierroksilla. Jokin hyvin hiljainen ja kaukainen ääni huusi hänen päässään, että tämä oli typerää, että tuo sama nainen oli jättänyt hänet yksin nukkumaan ennenkin. Päätään pudistellen Rhage kuitenkin karkotti ajatuksen päästään. Sitähän hänkin tänne oli tullut etsimään: seuraa yöksi, ei elämänkumppania.

He tanssivat ties kuinka kauan, kunnes Rhagen oli pakko ehdottaa taukoa. Hänen jalkansa olivat tulessa, eikä hän ollut varma, kuinka kauan ne vielä kantaisivat.
“Mun jalkoja alkaa jo väsyttää. Mennäänkö paljuun?”
“Mikäs siinä.”

“Rhage, mä oon niin ylpee susta!” Kristoff kehaisi ujuttaessaan kättään hetki sitten pokaamansa neidin selän taakse. Rhage irvisti hyväntahtoisesti ja roiskautti vettä ystäväänsä kohti.
“Sanoisin, että samat sanat, mutta -”
“Hyshys, älä puhu ohi suusi”, Kristoff älähti, mutta virnisti sitten kumartuessaan lähemmäs tummatukkaista naista.

“Älä kuuntele tota gingeriä - mä kohtelen aina naisiani kukkina niityllä -”
“Se on kukkana kämmenellä, gigolo-rakkaani”, Rhage hörähti ja Kristoff yritti vainetaa tämän mulkaisulla. Rhage nauroi ja kohautti olkiaan.
“Kuten sanoin, älä kuuntele tota, Angie”, Kristoff jatkoi ja suikkasi suukon naisen poskelle.
“Annie”, tämä korjasi säyseästi saaden Rhagen pärskähtämään nauruun.

“Sulla on söpö nauru”, Alina supatti Rhagen korvaan. Rhage virnisti ja antoi Alinan kietoa käsivartensa ympärilleen ja vetää itsensä suudelmaan. Se oli kiihkeä, lämmin ja tuttu. Juuri tätä hän oli kaivannutkin - kipeämmin kuin oli osannut aavistaakaan.

***

Valomerkin ja sitä seuranneen viimeisen drinkin jälkeen Rhage lähti kotiin Alina seuranaan. Ritarillisesti hän kantoi tyttönsä kynnyksen yli tämän kikattaessa ihastuneena hänen käsivarsillaan. Rhage hurrasi sumuisessa mielessään ikionnellisena. “Olet oikea herrasmies”, Alina hymyili ja suukotti lempeästi Rhagen korvanlehteä. Rhage ei sanonut mitään, vaan virnisti leveästi vastauksena kohteliaisuudelle. Hän kantoi Alinan olohuoneen läpi aina makuunurkkaansa asti.

“Ei tämä kummoinen ole, mutta -” Rhage aloitti humalatilastaan huolimatta hieman nolona, mutta Alina sulki hänen suunsa suudelmalla, eikä Rhagella ei ollut pienintäkään syytä saatika halua hangoitella vastaan.

Rhagen kädet vaelsivat kiihkeinä Alinan hoikkaakin hoikempaa vartaloa pitkin. Naisen iho oli kuin silkkiä ja tämän kuumat huulet tuntuivat olevan kaikkialla saaden Rhagen tjaunnan lähes räjähtämään.

"Tänä yönä maailmassani ei ole mitään muuta kuin sinä. Vain sinä."

***

“Laitoin kahvin tippumaan”, Rhage sanoi hymyillen hieman väsyneesti istuutuessaan lattialle. Rhagen vanhaan t-paitaan verhoutunut Alina nosti jalkansa hänen olkapäilleen ja pörrötti hänen punaisia hiuksiaan.
“Ihanaa”, hän totesi hiljaisella äänellä. Rhage kallisti päätään taaksepäin katsoakseen Alinaa silmiin ja hymyili vilpittömän lämpimästi. He olivat pitkään puhumatta, eikä se tuntunut lainkaan kiusalliselta.
“En oikeastaan uskonut, että jäisit aamuun asti", Rhage totesi rikkoen lopulta hiljaisuuden.
“Et tunne minua - et voi ennustaa käyttäytymistäni”, Alina huokaisi. Rhage oli aivan liian huumaantunut onnestaan huomatakseen naisen äänestä kuultavaa surua.

“Haluaisin kovasti oppia tuntemaan sinut.”
“Älä mene asioiden edelle, kultaseni”, Alina naurahti ilottomasti. “Mutta mites se kahvi?”
“Minä haen”, Rhage haukotteli ja alkoi kammeta itseään ylös. “Mutta anna mun edes viedä sut ulos.”
“Kunhan et kaulapantaa laita.”
“Senkin viisastelija. Haluan viedä sut syömään tai leffaan tai… Jotain. Treffeille, tavallaan.”
“Treffeille?” Alina pärskähti ja puhkesi heleään nauruun. “Mua ei ole pyydetty treffeille sitten -” hän jätti kuitenkin lauseensa kesken ja painoi suukon Rhagen otsalle. “Tiedätkö mitä? Taidan suostua. Lähdetään treffeille joku päivä.”
Rhage hymyili loputtoman onnellisena ja suukotti Alinan säärtä.
“Se on sitten sovittu.”

***

Tapaamispaikaksi valikoitui paikallinen huvipuisto, jonne Rhage oli saanut ilmaisliput työpaikaltaan. Rhagen vatsassa kupli jännitys, kun hän istuutui huvipuiston edustalla oleville portaille odottamaan seuralaistaan. Hän ei ollut varma, tulisiko koko jutusta yhtään mitään, mutta hän todellakin halusi yrittää. Alina oli juuri sitä mitä hän kaipasi. Tai ainakin hänestä tuntui siltä. Malttamattomana hän vilkuili ranteessaan kiiltelevää kelloa taukoamatta, tennareihin verhottujen jalkaterien naputtaessa porrasaskelmaa kärsimättömästi.

“Rhage”, hengästynyt ääni kantautui Rhagen korviin saaden hänet pongahtamaan salamana ylös. Hänen enkelinsä oli juuri saapunut paikallisbussilla suoraan taivaasta. Hymy kutitteli Rhagen suupieliä, eikä hän mahtanut mitään virnistykselleen. Alina näytti upealta.

“Hei”, Rhage tervehti ja oli havaitsevinaan äänessään yllättävää itsevarmuutta. Alina kapsahti rennosti hänen kaulaansa ja suukotti hänen poskeaan saaden veren tulvahtamaan Rhagen kasvoille.
“Hei vain itsellesi. Tää on tosi jännää, en edes muista milloin viimeksi olin huvipuistossa!”
Rhage naurahti ja päästi tytön vastahakoisesti halausotteestaan.
“Sittenhän paikkavalinta on onnistunut.”

Kaksikko suuntasi pirteästi rupatellen porteista puiston väriloistoon. Pastellivärein maalatut laitteet ja pelihallien seinät suorastaan hehkuivat kirkkaassa auringonpaisteessa. Taustalta erottui Bridgeportin ja mantereen yhdistävä valtaisa silta, jonka kaiteilla oli moni masentunut epäröinyt elämänsä kanssa. Nyt päivä tuntui kuitenkin auvoisan valoisalta, ja vaikkei huvipuistossa juuri muita ollutkaan, ilmapiiri oli viihtyisä.
“Minne mennään ensin?”
“En tiedä, päätä sinä.”
“Naiset ensin ja silleen.”
“Äh, älä viitsi!”
“Varmasti viitsin.”
“Paskat sitten. Mennään pelitaloon?”
Rhage hymyili leveästi ja nappasi Anilan käden omaansa. “Selvä.”

“PERKELE TÄN KONEEN KANSSA!”
Alinan turhautunut huuto kajahteli varmasti ympäri huvipuistoa. Rhage yritti parhaansa mukaan pidätellä nauruaan ja nosti kätensä kasvojen lähettyville peitelläkseen väkisin hymyyn kaartuvia huuliaan.
“Ihan rauhassa, se vaatii opettelua.”
“Ja vitut! Kuka ei osaisi pelata flipperiä? Tää perhanan masiina on vaan jumissa.”

“Tai sitten -”
“Ää, turpa kiinni!” Alina kivahti mutta purskahti sitten itsekin nauramaan. “Anteeksi, en taida olla kovin siveellistä seuraa.”
Rhage kohautti olkiaan ja hipaisi Alinan olkapäätä.
“Minulla on kokemusta rääväsuisista naisista”, hän  huokaisi ja ajatus Vanessasta sai hänen mielensä kaihoisaksi. Ei ehkä kuitenkaan ollut tarpeen kertoa sielua repivästä siskokompleksista ensimmäisillä treffeillä, joten hän iski silmää ja yritti keventää sekä mieltään että tunnelmaa toteamalla: “Siinä on jotain puoleensavetävää.”

Taivas muuttui punertavaksi ajan kuluessa armottomasti. Aurinko värjäsi kaiken kullanhohtoiseksi ja loi illuusion sädekehästä Alinan kasvojen ympärille. Rhage huomautti tästä kauniista näystä saaden seuralaisensa tuhahtamaan ja nauramaan ilottomasti.
“Minä olen kaukana pyhimyksistä, kultapoju”, tämä totesi ja sipaisi Rhagen poskea. “Tiedä se.”
“En minä välitä menneisyydestäsi.”
“Välittäisit jos tietäisit.”
“Minä -”
“Kuule, annetaan olla, ei pilata päivää. Mennäänkö vielä kerran vuoristorataan?”
“Mennään ihmeessä.”

***

Auringon lopulta laskettua syttyivät puiston paperilyhdyt luomaan himmeää valoa. Puisto oli jo lähes autio, sillä viimeinen aukiolotunti lähenteli loppuaan, mutta nuori pariskunta halusi ottaa kaiken irti toistensa seurasta ja mukavasta päivästä. Rhage oli lainannut kitaraa musiikkikojusta ja tärisevin käsin esitti Alinalle surumielisen kappaleen.

“Laulat kauniisti.”
“Kiitos”, Rhage hymähti istuutuessaan penkille Alinan viereen ja kiersi kätensä varovasti tämän harteille.
“Mikä kappale tuo on? En ole varma, olenko koskaan kuullut sitä.”
“Sävelsin sen itse. Äidille.”
“Ai”, Alina totesi apeasti ja puraisi huultaan. Rhage oli ehtinyt päivän aikana mainitsemaan äitinsä kuolemasta kertoessaan perheestään. “Anteeksi, en osaa lohduttaa.”

“Ei sinun tarvitsekaan”, Rhage hymyili ja vetäisi Alinan tiukasti itseään vasten. Alina katsoi häntä epävärma ilme kasvoillaan.
“Rhage, minä en ihan todella ole oikea sinulle. Minä -”
“Hssh”, Rhage suhahti ja katsoi naista lempeästi. “Kuten sanoit, annetaan olla, ei pilata päivää.”
“Mutta -”
Rhage hiljensi Alinan suutelemalla tätä lujasti.

“Riittää, kun olet siinä.”

***
Noin kuukauden kuluttua

“Rhage, sanon tämän nyt ystävänäsi. Alina Oliver ei ole sellainen mimmi, jonka kanssa ryhdytään suhteeseen. Alina Oliver on sellainen muija, jota pannaan pitkään ja hartaasti ja heivataan sitten hiiteen. Ei se osaa olla suhteessa.”
“Olet sanonut saman ennenkin. Ehkä noin miljoona kertaa.”
“Niin, koska sä et kuuntele!”
“Koska se, mitä sanot, ei ole totta. Tiedän kyllä Alinan likaisesta menneisyydestä, mutta se on luvannut muuttua”, Rhage mutisi. Häntä alkoi toden teolla pänniä Kristoffin huolenpito, eikä hän käsittänyt, miksi oli ylipäätään suostunut lähtemään tämän kanssa kalaan.
“Ja mikä sinä muka olet mitään sanomaan? Itselläsi on ihan samanlainen maine.”
“Ja sen takia en ryhdykään suhteeseen!”
“No entä sitten, kun haluat ryhtyä?”

Kristoff mulkaisi Rhagea.
”Älä käännä tätä muhun.”
Rhage huokaisi raskaasti ja harkitsi viskaavansa virvelinsä järveen.
“En halua puhua tästä enempää.”
“Ei sitten. Mutta omapahan on ongelmasi”, Kristoff puuskahti ja näytti harkitsevan virvelinsä suhteen samaa asiaa kuin Rhage.
“Hienoa, että tajusit asian.”
“Mutta,” Kristoff huokaisi venyttäen sanaa painokkaasti, “jos olisin sinä, eroaisin siitä muijasta heti huomenissa.”
“Meillä on huomenna treffit.”
“Nimenomaan. Rhage, ajattele vähän. Sä haet vaan korvikketta siskopuolelles.”
Se oli viimeinen pisara Rhagelle. “Arvaa mitä Chris? Haista paska”, hän ärähti ja rullasi siimansa pois vedestä. “Olen kyllästynyt kuuntelemaan tätä roskaa.”

***

Omapahan on ongelmasi. Riita Kristoffin kanssa yritti tunkeutua Rhagen tajuntaan yhä uudelleen, mutta hän torjui sen sinnikkäästi. Hän ei suostunut uskomaan tätä, vaikka tiesikin, että tämän sanoissa oli perää. Alinakin oli monta kertaa yrittänyt sanoillaan työntää Rhagea pois, mutta itsepintaisesti Rhage ei luovuttanut. Hän ei kuunnellut ketään. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, mitä hänen ja Alinan välillä tarkalleen ottaen oli. Hän tiesi varmasti vain sen, että aina kun he tapasivat, he kävivät välittömästi toistensa kimppuun ja kuluttivat lähes koko yhteisen aikansa seksiin. Kuka tahansa järkevä ihminen olisi pitänyt koko juttua vain seksisuhteena, mutta Rhagen tunteet olivat liian voimakkaita sellaiseen. Hän tunsi rakastavansa Alinaa joka solullaan.

“Missä oikein viivyt?” Rhage huokaisi ääneen kärsimättömänä ja kaivoi kännykkänsä esille katsoakseen kelloa. Hän oli sopinut tapaavansa Alinan näköalapaikalla kello kuusi, mutta sovitusta ajasta oli kulunut jo yli tunti. Rhage oli odottanut tätä iltaa kuin kuuta nousevaa, sillä viime tapaamisesta oli kulunut jo yli pari viikkoa. Huokaisten hän valitsi Alinan numeron pikavalinnan kautta ja painoi soita-nappia.

Puhelin hälytti ja hälytti. Rhage naputti kengänkärkeään terassin lankkuja vasten huolestuneena ja ryppy hänen kulmiensa välillä alkoi syventyä. Juuri, kun hän luuli puhelun jo menevän vastaajaan, linja toiseen päähän aukesi.
“Rhage?” Alinan ääntä hädin tuskin erotti ja kuulosti siltä kuin tämä olisi pidätellyt itkua. Rhage rypisti otsaansa ja puraisi kevyesti huultaan.
“Alina, onko kaikki hyvin?” 
“Ei ole, Rhage, ei ole. Minä -” lauseen keskeytti taustalta kuuluva raivostunut huuto. Rhage ei saanut selvää sanoista, mutta ääni kuului selvästi miehelle. Hän kuuli Alinan kiroavan kauhistuneena.
“Anteeksi, Rhage. Usko minua, olen todella, todella pahoillani. Mutta en voi enää tavata sinua.”
“Mitä?” Rhage henkäisi ällistyneenä. “Alina -”

Puhelu oli kuitenkin jo katkennut. Rhage jäi tuijottamaan puhelintaan epäuskoisena. Tai totta puhuen hän ei ollut yllättynyt - ei oikeasti. Kristoffin saarnat kaikuivat hänen päässään hälytyssireenien tavoin. Tavaton suru täytti hänen mielensä ja hän sai vaivoin estettyä polviaan pettämästä. Alina Oliver on sellainen muija, jota pannaan pitkään ja hartaasti ja heivataan sitten hiiteen. Ei se osaa olla suhteessa.
Mutta entä jos sellaista muijaa sattuu rakastamaan?


~**~

Voi voi Rhage, meidän hyväuskoinen runopoika. En oikein ole ihan varma, mitä mieltä tästä osasta olen. Toisaalta tykkään ja toisaalta en :D Tapahtumat on ehkä vähän kliseisiä, mutta toivon silti, että sain maustettua niistä edes jotenkin kiinnostavampia kuin pelkkää liian imelää liibalaabaa. Mutta oli kiinnostavaa päästä kirjoittamaan poikamieselämästä! Kun Grueneita noin muuten olen tähän asti kirjoittanut vain naisen näkökulmasta. Ja Kristoff... Ah, käsi ylös, kuka rakastui tuohon pellavapäähän! :3 Rhage on aina ollut niin kiltti ja hyväkäytöksinen, että halusin kirjoittaa jätkästä jolla on vähän enemmän... munaa luonnetta :D Satuin kyseisen simin luomaan kerran ihan huvikseni ja tykästyin siihen niin paljon, että halusin hyödyntää sen jossakin, ja Rhagen kaveriksihan tuo istuu vallan mainiosti :)


Muttamutta, mitä mieltä olette extrasta? Täähän oli tosiaan "Rhagen extran" A-osa, B-osan julkaisen kunhan ehdin - jokatapauksessa ennen seuraavaa varsinaista osaa, eli Gruenien osaa nro 19, sillä tän extran tapahtumat tulevat jollain tavalla liittymään päätarinan jatkoon... :) Mutta kommenttia kehiin! :3