Kiitoksia paljon taas kommenteista! Tässäpä uusi osa ja lisää mun tyhmiä löpinöitä sitten lopussa :D
Oli kulunut jo muutama kuukausi siitä, kun Valerie oli ilmestynyt Latikan luokse, ja tämä oli saanut kuulla olevansa keijujen sukua. Tuon yön jälkeen ei ollut tapahtunut mitään sen erityisempää, joten Latika oli päässyt jatkamaan normaalia elämäänsä – ja tietenkin Cylen tapailua. Mies oli suhtautunut koko juttuun ällistyttävän hyvin, eikä Latika oikein ymmärtänyt, miten oli noin ihanan miehen elämäänsä löytänyt! Syksyn viimeisiä päiviä juhlistaakseen Cyle oli kutsunut Latikan viettämään vapaapäivää puistoon.
Kirpeä ulkoilma teki todella hyvää ja nuoripari nautti luvattomankin paljon toistensa seurasta. Jotkut raasut yrittivät liittyä heidän seuraansa ja tehdä tuttavuutta, mutta kaksikolla oli liian kiire tuijottaa imelän rakastuneesti toisiaan silmiin.
”Cyle, minä todella rakastan sinua”, Latika kuiskasi. ”Kiitos että toit minut tänne, luisteleminen on hauskaa!”
… Mutta kovin taidokasta jääprinsessaa tai –prinssiä ei parivaljakostamme paljastunut :D Noh, onneksi ei sattunut pahemmin, mutta mihinkäs se kypärä jäi, kun kerran noin aloittelijoita ollaan..?
Äkkiä alkoi pyryttää lunta, joka peitti tienoon nopeasti valkoiseen lumivaippaan. ”Kuulehan, haluaisitko tulla vielä nyt illasta minun luokseni? Haluaisin ehdottaa yhtä asiaa”, Latika kysyi jännittyneenä ja otti vastustamattoman koiranpentuilmeen kasvoilleen. Cyle oli ollut mennyttä miestä jo pitkän aikaa, joten eihän hän mitenkään voinut kieltäytyä.
Latika henkäisi kotipihalle saavuttuaan ihastuksesta ja heittäytyi suinpäin paksuun lumihankeen. Hän levitteli käsiään ja jalkojaan: lumienkelit toivat mieleen sen hyvän osuuden hänen menneisyydestään. ”Kokeile sinäkin, tämä on hauskaa, usko tai älä!” Latika huusi Cylelle, mutta mies irvisti lumelle ja sanoi jättävänsä lumienkelit tällä kertaa väliin.
Lopulta Cyle sai suostuteltua Latikan nousemaan ylös ja kertomaan asiansa. Latika tuijotteli hetken aikaa lumisia kenkiään, kunnes lopulta kohotti katseensa hymyillen. ”Mitä jos muuttaisit minun luokseni? Me ollaan tapailtu jo aika pitkään ja minä… Minä todella haluaisin nukkua sinun vieressäsi ihan joka ikinen yö!”
Cyle katsoi Latikaa lempeästi hymyillen. ”Luulin ettet koskaan kysyisi!” Latika katsoi miestä ihastuksesta silmät suurina ja sai Cylen nauramaan. ”Totta kai minä muutan luoksesi, oma keijukaiseni.”
Taloa täytyi tietenkin vähän remppailla, ja ihan kohtalainen laajennus saatiin aikaan Latikan palkankorotusrahoilla : ) Anteeksi nuo ruudut, mutta olin sitten unohtanu ottaa paremman kuvan D:
(sain Cylen siis oikeasti vasta kämppikseksi tässä vaiheessa)… :P
Pariskunnan arki sujui mukavasti, he tulivat loistavasti toimeen keskenään ja rakkaus tuntui vain syvenevän. Eräänä iltana Latika oli mennyt aikaisemmin sängynpäälle makoilemaan ja pyytänyt rakastaan tulemaan seuraksi. Latika kierähti vatsalleen ja ja tuijotteli seinää ujosti. Cyle nosti kätensä naisen yitse ja kysyi varovasti, oliko jokin huonosti.
”Ei, ei todellakaan! Minä vain tässä mietin, että…”
”Mietit mitä?”
”Me ollaan seurusteltu jo aika pitkään ja…”
”Taidan arvata, mistä kiikastaa”, Cyle naurahri ja veti Latikan päälleen. ”Halusin vain odottaa, että sinä olet valmis, pikku keijuni.” Latika suli Cylen herrasmieseleelle ja suuteli tätä rajusti.
”Voi Cyle, miten noin ihanaa miestä voi edes olla olemassa?”
Aamulla suloinen tunnelma oli kuitenkin tiessään, sillä aamiaista syödessään Latika tunsi äkkiä kuvotuksen tunteen. ”Mitä ihmettä…” hän älähti ja samassa hänen oli pakko juosta kylpyhuoneeseen.
Vessanpöntön kanssa lähemmän tuttavuuden tekeminen ei todellakaan miellyttänyt Latikaa, joka muutenkin kammosi kaikkia bakteeripesäkkeitä. Vatsan väänteiden lisäksi Latikan ruokahalu tuntui kasvavan, ja hän löysi itsensä vähän väliä jääkaapilta.
Eräänä yönä Latika heräsi kummaan tunteeseen kesken uniensa. Aivan kuin… Aivan kuin jokin olisi liikkunut hänen sisällään. Latika kömpi peiton alta istumaan ja tunnusteli vatsaansa. Aivan selvä potkaisu!
”Voi hitto…” Latika mutisi ja painoi pään käsiinsä. Eihän hän nyt mitenkään voisi tulla raskaaksi! Vai voisiko? Miksei muka voisi? Hän eli vakituisessa parisuhteessa ja hänellä oli ihan kohtuulaadukas katto päänsä päällä. Ja mitä Valerie olikaan sanonut suvun jatkamisesta. Eikös jälkikasvun hankkiminen ollut hänen tehtävänsä?
Latika nousi siis seisomaan ja silitteli vielä varsin litteeää vatsaansa epävarmasti hymyillen. ”Toivottavasti sinulla on kaikki siellä hyvin..” hän kuiskaili ja mietti, miten kertoisi asiasta Cylelle. Toisaalta mies tiesi jo hänen ”tehtävästään”, joten ehkä tämä osaisi odottaakin sitä.
Niinpä Latika painui varsin tyytyväisenä takaisin sänkyyn, Cylen painautuessa unissaan aivan kiinni hänen selkäänsä. Taatusti kaikki sujuisi hyvin.
Aamulla Latika oli herännyt aikaisin laittamaan aamiasta miehelleen. Cylen herättyä hän ponkaisi ruokapöydän äärestä seisomaan ja ryntäsi halaamaan tätä.
”Mistäs nyt tuulee?” Cyle ihmetteli, mutta vastasi halaukseen empimättä.
”Älä nyt suutu, mutta…”
”Mutta mitä?”
”Taidan olla raskaana.”
”Raskaana?” Cyle henkäisi ja painoi vaistomaisesti kätensä Latikan vatsalle. ”Oletko varma? Siis… Mekö ihan oikeasti saamme oman pienen nyytin käsivarsillemme? Sellaisen punapäisen pikkuisen jota työnnellä rattaissa kaikkien nähtävänä?”
Latikaa alkoi naurattaa miehen intoilu, ja hän kurottautui painamaan suukon miehen huulille. ”Voi kyllä, juuri sellaisen.”
Latikan yllätykset eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Nainen nimittäin polvistui miehen eteen ja ujutti kätensä pyjamashortsiensa taskuun. Cyle katseli naisensa touhuja hämillään, ja pohti hieman epäluuloisena, että mitähän seuraavaksi…
Yllätykset kuitenkin pysyivät yhä mielekkäinä: Latika meni ja kosi Cyleä!
”Cyle, vietäthän kanssani ikuisuuden?” Cyle kiljahti hämmästyksestä varsin epämiehekkääseen tyyliin ja löi kätensä suulleen.
”Oletko tosissasi?”
”En ole koskaan ollut tämän enempää vakavissani”, Latika hymyili. ”Joten..?”
”Kyllä!” Cyle huudahti ja kaappasi Latikan syleilyyn. ”Totta kai haluan sinut omakseni nyt ja aina.”
Nuoripari lähti viettämään kihlajaisiaan vastikään kaupunkiin saapuneeseen talviriehaan. Lumi oli peittänyt jo koko kaupungin, ja valkeus ihastutti Latikaa suunnattomasti. Hän rakasti talvea! Ja mitä kaikkea ihanaa tänä talvena olikaan jo ehtinyt tapahtua…
Cyle kuitenkin vannotti Latikaa olemaan varovainen, eikä antanut tämän tehdä oikeastaan yhtikäs mitään. ”Eiei, en ole varma onko sinun hyvä luistella… Lumilautailusta nyt puhumattakaan!” tämä hermoili ja sai kihlattunsa hieman närkästymään.
”Miksi ylipäätään tulimme tänne, jos kerran en saa tehdä mitään?”
”Anteeksi”, Cyle mutisi ja suuteli Latikaa. ”Olen vain huolissani sinusta.. Tai oikeastaan teistä.”
Latika huokaisi päätään pudistellen, mutta suostui lopulta ottamaan rauhallisesti.
”No saanko käydä hakemassa kaakaota?”
”Kyllä minäkin voin sinulle…”
”Cyle!” Latika kivahti. ”En ole mikään vuodepotilas.”
Hetken suostuteltuaan Latika onnistui patistamaan Cylen luistinradalle, saadakseen hetken omaa aikaa. Hän rakasti Cylea ja halusi tietenkin jakaa elämänsä tämän kanssa, mutta kukapa ei välillä kaipaisi omaa rauhaansa. Latika kävi ostamassa himoitsemansa kaakaokupillisen ja siemaili sitä sen lämmöstä nauttien. Hän pohti hieman huolissaan tulevaisuuttaan. Äidin antama tehtävä asetti tiettyjä paineita lastensaantiin: entä jos hänen oli tarkoitus olla lajinsa viimeisimpiä, eikä hänen kummalliset geenit periytyisikään halutulla tavalla? Tai entä jos ne vaikuttaisivat lapsen kehitykseen haitallisesti? Latika huokaisi raskaasti ja yritti olla murehtimatta liikaa: nyt oli keskityttävä hoitamaan tämä raskaus kunnialla loppuun, sitten voitaisiin miettiä jatkoa.
Aika kului ja vatsa kasvoi kasvamistaan. Latika oli huojentunut, että raskaus tuntui etenevän normaalisti. Hän oli myöskin alkanut harjoitella ruuanlaittoa, sillä hän halusi oppia valmistamaan syötävää ruokaa perheelleen pohjaan palaneen juustopastan sijaan. Nyt hänellä oli ihan kunnolliset keittiövälineetkin ja aikaakin löytyi äitiysloman ansiosta, joten päivät kuluivat mukavasti keittiöveitsen ja keittokirjojen parissa.
Ja niinpä sitten pian keskellä aamuyötä supistukset alkoivat. Latika heräsi tuohon kammottavaan tuskantunteeseen ja alkoi huutaa kurkku suorana. Edes se, että pian hänellä olisi oma pikkuinen sylissään, ei auttanut häntä rauhoittumaan. Miksi ihmeessä jonkin näin ihanan asian piti olla niin julmetun tuskallista? KÄRSI NAINEN KÄRSI, NIIN SAAT PALKINTOSI-tyyliin.
Cyle panikoi tietenkin taustalla, mutta onnistui jollain ihmeen tavalla muuntaa hätääntymisensä joksikin, joka muistutti ainakin minusta hieman herkkää malliposeerausta? :D
Pian Latika kuitenkin tosiaan sai pidellä sylissään pientä tyttövauvaa, joka nimettiin Mayaksi. Tuoreet vanhemmat katselivat tyttöä ihastuksissaan, eikä kumpikaan ollut uskoa tapahtumaa todeksi.
”Hänestä tulee taatusti maailman lellityin kakara”, Latika nauroi ja silitti haltioissaan tyttärensä poskea.
(En nyt oikein ota tuosta ihonväristä selvää? :D Se näyttää tollaselta vaaleansinipunaisen harmaalta?! :DD En muokannut tän kuvan värejä ollenkaan joten se ei johdu siitäkään… Noh ehkä sen hahmottaa paremmin kun tuo kasvaa ja pääsee pois tuosta vaaleanpunaisesta rätistä ympärillään :D)
Taloa oli uuden tulokkaan myötä totta kai taas laajennettava ja Maya sai oman huoneensa :)
Yön jännittävien tapahtumien jälkeen pariskunta oli seuraavana päivänä sitä mieltä, että oli aika virallistaa suhde. Latika oli vaivihkaa vetänyt kauneimman juhlamekkonsa ylleen ja herätellyt sohvalla uneliaana kuojuneen Cylen.
”Haittaisiko sinua, jos ei pidettäisikään mitään kummempia häitä? Ihan vain pienet juhlat meidän kesken.”
”Sopii enemmän kuin hyvin”, Cyle huokaisi ja vaikutti suorastaan helpottuneelta. ”Minä jo ehdinkin vähän murehtia että miten saisimme rahat riittämään jos hääjuhliakin pitäisi järjestää.”
Olisihan häät voitu järjestää myöhemminkin rahatilanteen parantuessa, mutta rakastavaiset eivät malttaneet odottaa. Lisäksi Latika oli sitä mieltä, että naimisiinmeno oli järkevää ihan lapsenkin kannalta.
When the visions around you
Bring tears to your eyes
And all that surrounds you
Are secrets and lies
I'll be your strength
I'll give you hope
Keeping your faith when it's gone
The one you should call
Was standing there all along
And I will take you in my arms
And hold you right where you belong
Til' the day my life is through
This I promise you
(‘N Sync – This I promise you)
Sormustenvaihdon jälkeen olikin aika viettää Cylen synttäreitä. Tämä vanheni nuoresta aikuisesta aikuiseksi, eikä kyllä muuttunut sitten pätkääkään.
Illalla Mayaa nukkumaan viedessään Latika ei malttanut laskea pienokaista käsistään. Hän tuijotteli tytärtään silmiin ja jutteli tälle kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äidinrakkaus suorastaan huokui hänestä, vaikka hän ei olisi koskaan voinut kuvitella mitään sellaista tunnetta olevan olemassakaan, kuin mitä hän nyt tunsi pidellessään omaa lastaan sylissään.
“Äiti rakastaa sinua enemmän kuin mitään”, Latika leperteli ja nauroi, kun Maya heilutteli käsiään ja yritti tarrata hänen hiuksiinsa. Kaikki tuntui kuin unelta…
~**~
Dodiin, siinähän se sitten oli, vähän jopa päästiin etenemään tässä tarinassa! :D Toivottavasti tykkäsitte, laittakaahan kommenttia tulemaan!!! :3
Seuraavassa osassa selviää sitten että tuoko haikara perheellemme lisää lapsosia ja jos tuo, niin minkälaisia :) Vihdoin myös näette Cylen muodonmuutoksensa jälkeen, ilman partaa ja uusine hiuksineen sekä vaatteineen miekkosesta kuoriutui varsin komea tapaus ;)
Ja ajattelin tossa seuraavan osan ohessa alotella sukupuuta, johon sitten lisäilen myös kaikkien perheenjäsenten luonteenpiirteitä ja horoskooppeja, jos joku on niistä kiinnostunut :)
LOPUKSI pieni jäätävä extra D:
En tiennyt että noin voi tapahtua?! Toi Alien vaa ilmesty yks yö mittailmaan Gruenien pihaa ja parin yön päästä Cyle taapertaa pihalle ja se siepataan ja hetken päästä palautetaan huonovointisena :D Tuleeks nää kolmosessaki raskaaks?! D: Ainakaa tilulilulii ääntä ei kuulunu :D
