Huh, täällä
ollaan taas! :D Tän osan julkasussa kesti ihan törkeän kauan, anteeksi siitä :/
Mutta kuten cboxissakin sanoin, kouluhommat rajotti mun aikaa niin paljon,
etten enää iltasin oikee jaksanu tehä tätä >.< Mut nyt on mun kokeet ohi
ja lukuvuosi kutakuinkin pulkassa, eli kesällä päivitystahti tulee muuttumaan
varmaan yhtä nopeaksi kuin mitä se oli mulla alkuaikoina! Ja nyt kesän kunniaksi
muutin ulkoasun sävyäkin :3 Mutta nyt lukemaan ;)
~**~
Vanessa istui mietteliäänä portaikossa ja mietti elämäänsä.
Hän muisteli ihanaa lapsuuttaan, kuinka hauskaa hänellä oli ollutkaan lähes
joka päivä. Hänellä ei ollut juuri koulukavereita, sillä häntä nälvittiin
vihreän ihonvärin takia – ei sillä että hän kiusaamisen takia olisi vetäytynyt
yksinäisyyteen. Ehei, hän vain hakkasi kiusaajat joko verbaalisesti tai joskus
jopa fyysisesti sen verran pahaan kuntoon, että kaikki alkoivat pysytellä
hänestä loitolla. ”Se on se hullu friikki.” ”Ihan kummallisen näköinen!” ”Älä
vaan mee lähemmäs, se pieksee sut.” Nuo kuiskaukset tuntuvat pahalta, kun hän
oli pienempi, mutta nyt hän oli vain helpottunut, että häntä kaihdettiin. Hän
ei sietänyt ylimääräisiä ihmisiä ympärillään.
Vanessa äkkäsi Rhagen tulevan vessasta ja niinpä hän
pomppasi jaloilleen.
”Hei pikkujätkä”, hän huikkasi ja pysäytti veljensä matkan. Rhage hymyili vinosti uudelle nimitykselle.
”Hei pikkujätkä”, hän huikkasi ja pysäytti veljensä matkan. Rhage hymyili vinosti uudelle nimitykselle.
”Niin?”
”Onko sulla faijalle jotain lahjaa?”
Rhage kohotti kulmiaan, mutta muisti sitten isänsä syntymäpäivät.
”Onko sulla faijalle jotain lahjaa?”
Rhage kohotti kulmiaan, mutta muisti sitten isänsä syntymäpäivät.
”Eipä ole”, Rhage naurahti. ”Ei isä mitään halua, se on niin
kauhuissaan täyttäessään taas pyöreitä vuosia.”
Vanessa nyökkäsi helpottuneena. ”Okei no hyvä, koska ei mullakaan oo mitään.”
”Ja sitä paitsi se ois äidin homma hankkia jotain”, Rhage virnisti ja sai Vanessan ilmeen synkkenemään äiti-sanan kohdalla. ”Mitä nyt? Mistä moinen inhoava katse?”
Vanessa hätkähti ja pudisti päätään. ”Ei mitään.”
Vanessa nyökkäsi helpottuneena. ”Okei no hyvä, koska ei mullakaan oo mitään.”
”Ja sitä paitsi se ois äidin homma hankkia jotain”, Rhage virnisti ja sai Vanessan ilmeen synkkenemään äiti-sanan kohdalla. ”Mitä nyt? Mistä moinen inhoava katse?”
Vanessa hätkähti ja pudisti päätään. ”Ei mitään.”
Ja seuraavana iltana oli tosiaan Cylen syntymäpäivien aika! Aika on kyllä kulunut taas luvattoman
nopeasti, Cyle pohti harmistuneena. Epäröiden hän katsoi seinustalla
myhäileviä tyttäriään. Pian hekin olisivat aikuisia. Hän todella oli vanha, voi
jestas sentään!
Cyle siirsi katseensa kynttilöihin ja mulkaisi niitä. Ihan
kuin se olisi kynttilöiden vika, että niitä oli kertynyt kakun päälle aivan
liikaa. Minkään tason keski-iän kriisiä hän ei ollut kokenut, mutta vanhuus
todella alkoi nyt ahdistamaan.
”Noniiiin, puhalla jo!” Vanessa kiljahti ärsyyntyneenä isänsä viivyttelystä. Cyle veti syvään henkeä ja valmistautui hyvästelemään punaisena helottavan hiuskuontalonsa. Nyt sitä mennään…
”Noniiiin, puhalla jo!” Vanessa kiljahti ärsyyntyneenä isänsä viivyttelystä. Cyle veti syvään henkeä ja valmistautui hyvästelemään punaisena helottavan hiuskuontalonsa. Nyt sitä mennään…
Niin Cylesta tuli siis vanhus. Rypyt ja harmaat hiukset
eivät tätä herraa oikein pue, mutta ihan symppiksen näköinen siitä tuli : )
Mutta ugh nuo vaattet :D
Illemmalla Latikan tultua töistä Cyle piilotteli vaimoaan
olohuoneessa. Häntä jotenkin hävetti vanheneminen aivan tolkuttoman paljon.
Latika kuitenkin äkkäsi miehensä sohvalta ja veti tämän ylös.
”No mitä mun papparainen”, hän naurahti hellittelevään sävyyn.
”En minä ole mikään –”
”Et tietenkään, ihan rauhassa nyt vaan”, Latika hymyili anteeksipyytävästi. Cyle huokaisi ja veti naisen syleilyynsä. ”Rakastan sinua ihan yhtä paljon kuin ennenkin.”
”No mitä mun papparainen”, hän naurahti hellittelevään sävyyn.
”En minä ole mikään –”
”Et tietenkään, ihan rauhassa nyt vaan”, Latika hymyili anteeksipyytävästi. Cyle huokaisi ja veti naisen syleilyynsä. ”Rakastan sinua ihan yhtä paljon kuin ennenkin.”
Pitkän historian yhdessä viettänyt pari suuteli ja Cyle
tunsi sisällään valtaisaa helpotusta. Ehkä elämä ei muuttuisikaan kertaheitolla. Eikä
menisi kauaa, että hänen kauniin vaimonsakin kasvoja koristaisivat samanlaiset
rypyt kuin hänelläkin. Tosin siitä Cyle oli varma, ettei Latikan kauneus tulisi
koskaan katoamaan mihinkään.
Isänsä syntymäpäivien kunniaksi soittamaan oppinut Rhage
rämpytteli kitaraa olohuoneessa ja vanhempi herrasmies innostui pyytämään
Latikan tanssiin kanssaan. ”Voi, tällaisesta onkin aikaa…” Latika hymyili ja
nautti miehen kömpelöstä viennistä.
Eräänä iltana Maya oli houkutellut Vanessan puistoon.
Ihmisten ilmoille meneminen kauhistutti nuorta alientyttöä, mutta lopulta hän
suostui. Syysrieha oli puistossa parhaimmillaan ja ruskan sävyttämien
lehtipuiden väriloisto sai hymyn nousemaan molempien korville. Tytöt
innostuivat osallistumaan omenoiden noukintaan vedestä paikalle eksyneen
poliisin kanssa.
”Jestas että tämä on vaikeaa!” Vanessa henkäisi ja hermostui
lopulta koko kisaan. ”Antaa olla!” hän puuskahti ja noukki omenan vedestä
käsillään.
Vietettyään loppujenlopuksi varsin mukavan illan tytöt
kävivät nappaamassa grillikojulta ranskalaisia. Vatsansa täyteen saatuaan he
istuutuivat heinäpaalien eteen roudatulle penkille ihailemaan tähtien
täplittämää taivasta. Maya harkitsi kertovansa keijuasioistaan siskolleen,
mutta päätti sittenkin olla puhumatta asiasta. Jotenkin hän halusi pitää asian
itsellään. Hän jopa pohti, uskaltaisiko kertoa asiasta koskaan kenellekään.
Kotona Rhage ja Cyle söivät yhdessä iltapalaa. Juustoleivän
herkullinen tuoksu leijui kaikkialla, mikä puolestaan raivostutti Cyleä. Hän
mulkaisi leivälle hymyilevää poikaansa pahasti.
”Onko sinun aivan pakko?”
”Häh?” Rhage ihmetteli suu täynnä leipää. Cyle pyöräytti silmiään ja pudisti sitten päätään keskittyen rasvattomaan maitoon upotettuihin täysjyvämuroihinsa. Hän oli huolestunut vatsansa ympärille kertyneestä pelastusrenkaasta ja halusi sen pois. Niinpä hän oli päättänyt ryhtyä laihdutuskuurille, mutta terveellinen ruoka ei oikein meinannut upota.
”Onko sinun aivan pakko?”
”Häh?” Rhage ihmetteli suu täynnä leipää. Cyle pyöräytti silmiään ja pudisti sitten päätään keskittyen rasvattomaan maitoon upotettuihin täysjyvämuroihinsa. Hän oli huolestunut vatsansa ympärille kertyneestä pelastusrenkaasta ja halusi sen pois. Niinpä hän oli päättänyt ryhtyä laihdutuskuurille, mutta terveellinen ruoka ei oikein meinannut upota.
Aika kului huimaa vauhtia ja toi talven ja lumen tullessaan.
Oli aika viettää Mayan syntymäpäiviä. Mayaa hermostutti kauheasti, kun hän
katseli kakkunsa päällä hehkuvia kynttilöitä. Perkeleen keijugeenit… Ei hän
halunnut niitä! Ei hän halunnut niiden tuomaa vastuuta… Hän ei halunnut olla
aikuinen. Perheen hurratessa hänen ympärillään hän lopulta kuitenkin alentui
puhaltamaan kynttilät sammuksiin.
”Niin sitä pitää, tyttöseni!” Cyle hihkaisi taustalta.
”Niin sitä pitää, tyttöseni!” Cyle hihkaisi taustalta.
Ja tällainen kaunis nuori nainen kasvoi Mayasta. Hän joutui
pakottamaan hymyn kasvoilleen poseeratessaan isänsä kameran edessä. Hymy ei
kuitenkaan yltänyt silmiin asti, vaikka hän kuinka yritti.
Ilalla Vanessa ja Maya istuivat kahdestaan iltapalaa
syömässä. Maya pyöritteli lusikkaansa murojensa seassa hajamielisesti.
”Mitä nyt?” Vanessa kysyi. Äänensävy oli kirpeä, mutta Maya tiesi, ettei Vanessa tarkoittanut mitään ilkeää. Hän nyt vain oli sellainen.
”Kuinka niin?”
”Näytät niin maasi myydeeltä. Tyttö hei, sä oot nyt aikuinen!” Vanessa sanoi ja virnisti.
”Saat tehdä ihan mitä vaan!”
Niin, mutta en ole täysin vapaa kuten sinä, Maya ajatteli katkerana. Minulla on elämäntehtävä, päämäärä.
”Mitä nyt?” Vanessa kysyi. Äänensävy oli kirpeä, mutta Maya tiesi, ettei Vanessa tarkoittanut mitään ilkeää. Hän nyt vain oli sellainen.
”Kuinka niin?”
”Näytät niin maasi myydeeltä. Tyttö hei, sä oot nyt aikuinen!” Vanessa sanoi ja virnisti.
”Saat tehdä ihan mitä vaan!”
Niin, mutta en ole täysin vapaa kuten sinä, Maya ajatteli katkerana. Minulla on elämäntehtävä, päämäärä.
”Minä perin tämän talon”, Maya töksäytti. Kyllähän kaikki
sen jo tiesivät, siitä oli keskusteltu tänään aikaisemmin. ”Mun on pakko jatkaa
tätä pirun sukua! En mä edes tiedä haluanko lapsia!” Maya tajusi sen
sanoessaan, että se oli aivan totta. Hän ei koskaan ollut ajatellut olevansa
mitään äiti-tyyppiä.
Vanessa katsoi siskoaan kulmiensa alta ja kohautti olkiaan. ”Mutta ei kai se nyt niin paha oo pyöräyttää paria mukulaa. Yksikin riittää. Ja mutsi kyllä hoitaa sen siihen asti, että se osaa ite kävellä ja ottaa kaapista safkaa.”
Maya loi siskoonsa epäuskoisen katseen. ”Et ole tosissasi”, hän sanoi. Vaikka hän ei lapsirakas ollutkaan, ei hän silti taatusti omaa lastaansa kohtelisi kuin lemmikkiä, johon on kyllästynyt. Vanessa vain kohautti olkiaan ja lähti nukkumaan. Maya jäi tuijottamaan lautastaan.
Eikä yksi välttämättä riitä.
Vanessa katsoi siskoaan kulmiensa alta ja kohautti olkiaan. ”Mutta ei kai se nyt niin paha oo pyöräyttää paria mukulaa. Yksikin riittää. Ja mutsi kyllä hoitaa sen siihen asti, että se osaa ite kävellä ja ottaa kaapista safkaa.”
Maya loi siskoonsa epäuskoisen katseen. ”Et ole tosissasi”, hän sanoi. Vaikka hän ei lapsirakas ollutkaan, ei hän silti taatusti omaa lastaansa kohtelisi kuin lemmikkiä, johon on kyllästynyt. Vanessa vain kohautti olkiaan ja lähti nukkumaan. Maya jäi tuijottamaan lautastaan.
Eikä yksi välttämättä riitä.
Aamulla Latika ja Cyle pyysivät Mayan istumaan kanssaan
aamiaiselle. (tarjolla Cylen erittäin palaneita pannaareita :D) Maya olisi
halunnut vain mennä tuntikausiksi
kuumaan suihkuun, mutta vanhempien katse kertoi, että nyt oli parempi totella
pyyntöä. Aikansa tyhjänpäiväisiä puhuttuaan Cyle laski haarukkansa alas ja
katsoi tytärtään.
”Olemme äidin kanssa säästäneet vähän rahaa”, Cyle sanoi yllättäen. Maya kohotti kulmiaan ja katsoi isäänsä hölmistyneenä.
”Täh, mitä varten? Meinaatteko maksaa minut ulos tästä talosta?”
Cyle hymyili ja sai sanoillaan Mayan leuan putoamaan jonnekin rintojen tasalla.
”Sinä lähdet käymään Ranskassa.”
”Olemme äidin kanssa säästäneet vähän rahaa”, Cyle sanoi yllättäen. Maya kohotti kulmiaan ja katsoi isäänsä hölmistyneenä.
”Täh, mitä varten? Meinaatteko maksaa minut ulos tästä talosta?”
Cyle hymyili ja sai sanoillaan Mayan leuan putoamaan jonnekin rintojen tasalla.
”Sinä lähdet käymään Ranskassa.”
Ja niin Maya lähti seuraavana viikonloppuna lomamatkalle.
Cyle oli jo kantanut hänen laukkunsa taksiin ja nyt meikkaamaan unohtunut nuori
nainen juoksi kiireissään ehtiäkseen itsekin kyytiin. Hän oli tuhottoman
innoissaan päästessään yksin ulkomaille! Hän ei ollut osannut edes kuvitella
mitään tällaista!
Lento ja sitä seurannut bussimatka olivat olleet tuskaisen
pitkiä, mutta lopulta Maya löysi itsensä pienestä Ranskalaisesta kylästä
hotellinsa edustalta. Hän kävi heittämässä matkatavaransa huoneeseensa ja lähti
saman tien kiertämään kaupunkia. Viis jostain aikaerorasituksesta! Hän halusi
päästä tutkimaan paikkoja, eihän hänellä ollut kuin pari päivää aikaa.
Maya kierteli aikansa ja pysähtyi hetkeksi ihastuttavaan
puistoon. Kaikkialla oli ihanan kesäistä ja aurinko paistoi lämpimästi. Maya
jäi tuijottelemaan suihkulähdettä ja antoi ajatustensa harhailla. Hänellä oli
niin levollinen olo…
Hänen ympärillään alkoi pyöriä yllättäen perhosia ja yksi
jopa laskeutui hänen kämmenelleen! Maya rakasti tätä paikkaa ja hän halusi
jäädä sinne ikuisesti. Äidin keijuhöpinät ja kaikki muutkin ikävät asiat
tuntuivat niin kaukaisilta…
Rentouduttuaan aikansa puistossa Maya suuntasi erään pubiin.
Se oli sisustettu kuin konditorian yhteydessä oleva kahvila, mutta sieltä sai
melkein mitä tahansa. ”Lasillinen valkoviiniä, kiitos”, hän sanoi englanniksi
ja väläytti tarjoilijalle säteilevän hymyn. Oltiinhan nyt sentään ranskassa.
Laseja kumoutui useampikin tarjoilijan opettaessa hänelle ranskaa.
”Un verre de vin blanc, s'il vous plaît”, tarjoilija opasti täydellisellä ranskallaan. Maya nauroi ja yritti epävarmasti perässä.
”Un verre de vin blanc, s'il vous plaît”, tarjoilija opasti täydellisellä ranskallaan. Maya nauroi ja yritti epävarmasti perässä.
Maya säpsähti hereille ja ihmetteli, missä oikein oli. Hän
tajusi istuvansa pehmoisella sohvalla hotellinsa aulassa. Hän katseli
hämmentyneenä ympärilleen, kunnes huomasi kellon. Se näytti puolta viittä
aamuyöllä. Maya pudisteli viinanhuuruista päätään ja yritti muistella, miten
oli oikein päätynyt hotellille.
”Maya…”
”Tu es belle… Vous êtes vraiment belle.”
”Tu es belle… Vous êtes vraiment belle.”
Maya kompuroi hissiin horjuvin askelin ja lopulta rojahti
sängylleen. Hän pohti kuumeisesti, mitä oli tapahtunut. Hän muisti vain törkeän
komean, hieman vanhemman ranskalaismiehen ja sen, kuinka tämä oli kuiskinut
jotakin todella seksikkään kuuloista hänen korvaansa. Hänen kehonsa värisi
nytkin, kun hän kelasi tuota ainoaa muistikuvaansa ajatuksissaan läpi uudelleen
ja uudelleen. Kuka tuo mies oikein oli ja missä hän nyt oli? Mayan pää oli
kuitenkin niin sumuinen, että hän nukahti pian uudelleen.
Aivan liian pian koitti se aamu, kun Mayan oli lähdettävä
takaisin kotiin. Ulkona satoi ja se masensi hänen mieltään entisestään. Hän
olisi halunnut jäädä tänne. Hän olisi halunnut löytää sen salaperäisen miehen.
Syödessään herkullista mansikkarahkaa aamiaiseksi Maya työnsi hajamielisesti
toisen kätensä taskuunsa ja tunsi yllättäen jonkin paperilapun sormissaan. Hän
veti sen pois taskusta ja silitteli rypistyneen pienen lappusen suoraksi.
Lukiessaan sen lyhyen koruttoman tekstin hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun.
Lusikoituaan rahkansa pikapikaa loppuun hän ryntäsi ulos
saadakseen rauhaa muilta hotellin asiakkailta. Sydän pamppaillen hän luki lapun
vielä kerran ja kaivoi puhelimen taskustaan.
Ma chérie, belle Maya
Ma chérie, belle Maya
Haluan kuulla sinusta
vielä
-Philippe
33 9036XXXXX
Numeron oli pakko olla sen miehen! Maya näppäili hurmioissaan numeron ajattelematta yhtään sen enempää. ”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.”
Mayan teki mieli paiskata puhelimensa seinään. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, eikä hän välittänyt, vaikka ne valuivat vuolaasti hänen poskilleen, kun hän marssi hotellihuoneeseensa hakeakseen matkatavaransa.
-Philippe
33 9036XXXXX
Numeron oli pakko olla sen miehen! Maya näppäili hurmioissaan numeron ajattelematta yhtään sen enempää. ”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.”
Mayan teki mieli paiskata puhelimensa seinään. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, eikä hän välittänyt, vaikka ne valuivat vuolaasti hänen poskilleen, kun hän marssi hotellihuoneeseensa hakeakseen matkatavaransa.
Kotiin palattuaan ja iloisen vastaanoton saatuaan Maya
tarjosi perheelleen tuliaisena tuomaansa Ranskalaista vuosikertaviiniä. Hän
kaatoi sitä laseihin hajamielisenä ja ajatteli vain sitä miestä. Tuntui, kuin
hänen sydämensä olisi jäänyt Ranskaan, vaikka hän ei edes tuntenut tai
muistanut sitä miestä lainkaan… Vain hänen sanansa. Se kuitenkin riitti
tekemään hänen olonsa sietämättömäksi. Uskaltaisikohan hän soittaa uudelleen?
Entä jos mies oli vain leikkinyt hänen kanssaan?
Tarjotessaan viiniä isälleen Maya havahtui mietteistään.
Cylekin vaikutti todella poissaolevalta ja jopa surulliselta. Maya katsoi
isäänsä huolestuneena. Tuollainen ei ollut hänen tapaistaan.
”Isä?” hän herätteli miestä ja yritti saada tähän katsekontaktia. ”Isä, onko kaikki hyvin?”
”Isä?” hän herätteli miestä ja yritti saada tähän katsekontaktia. ”Isä, onko kaikki hyvin?”
”Minä – tuota, minun pitkäaikainen työkaverini… Hän…”
”Niin?” Maya kysyi aavistaen jo, mitä oli tulossa.
”Jare kuoli. Ihan yllättäen. Sain kuulla siitä tänä aamuna. Jare oli hyvä jätkä, aina niin ystävällinen ja kunnon mies vaimolleen… Hyvät lähtevät aina liian aikaisin.” Pala nousi mayan kurkkuun ja hän tunsi itsensä tavattoman itsekkääksi, kun oli murehtinut niin pieniä asioita.
”Mihin hän..?”
”Eturauhassyöpä”, Cyle totesi murheellisena. ”Kun se löydettiin, oli jo liian myöhäistä. Jare ei koskaan maininnut sanallakaan…”
”Niin?” Maya kysyi aavistaen jo, mitä oli tulossa.
”Jare kuoli. Ihan yllättäen. Sain kuulla siitä tänä aamuna. Jare oli hyvä jätkä, aina niin ystävällinen ja kunnon mies vaimolleen… Hyvät lähtevät aina liian aikaisin.” Pala nousi mayan kurkkuun ja hän tunsi itsensä tavattoman itsekkääksi, kun oli murehtinut niin pieniä asioita.
”Mihin hän..?”
”Eturauhassyöpä”, Cyle totesi murheellisena. ”Kun se löydettiin, oli jo liian myöhäistä. Jare ei koskaan maininnut sanallakaan…”
Mennessään nukkumaan Mayan ajatukset pyörivät niin Cylessä
kuin siinä ranskalaisessa miehessä… Olikohan miehen nimi oikeasti Philippe?
Huokaisten Maya pudisteli päärään ja yritti unohtaa koko jutun. Se oli
kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Unessaan hän eli muistamaansa hetkeä
yhä uudelleen ja uudelleen.
Alakerrassa perheen nuoremmat lapset ahersivat läksyjensä
parissa. Vanessan työt olivat venynet, joten hän oli väsynyt ja normaaliakin
huonommalla tuulella.
”Miks ihmeessä Maya pääsi Ranskaan eikä sen tarvii käydä ees vielä töissä, kun mä raadan niska limassa!”
”Äiti sanoi, että Maya tarvitsee aikaa”, Rhage sanoi varovasti. Hänkin oli vähän kateellinen siskolleen, mutta ei kuitenkaan ollut Vanessan lailla vihainen.
”Niin mihin muka?!” Vanessa tuhahti ja viskasi kynänsä keittiön toiseen päähän. ”Anti olla, mä painun nukkumaan. Hitot kouluhommista.”
Rhage huokaisi katsoessaan siskonsa tömistelyä huoneeseensa. Vanessasta alkoi todella tulla ongelmatapaus.
”Miks ihmeessä Maya pääsi Ranskaan eikä sen tarvii käydä ees vielä töissä, kun mä raadan niska limassa!”
”Äiti sanoi, että Maya tarvitsee aikaa”, Rhage sanoi varovasti. Hänkin oli vähän kateellinen siskolleen, mutta ei kuitenkaan ollut Vanessan lailla vihainen.
”Niin mihin muka?!” Vanessa tuhahti ja viskasi kynänsä keittiön toiseen päähän. ”Anti olla, mä painun nukkumaan. Hitot kouluhommista.”
Rhage huokaisi katsoessaan siskonsa tömistelyä huoneeseensa. Vanessasta alkoi todella tulla ongelmatapaus.
Herättyään Maya päätti harjoitella shakinpeluuta, mutta
mokoma peli osoittautui tolkuttoman vaikeaksi. Hän yritti kuitenkin
sinnikkäästi, sillä halusi kehittää loogista päättelyään. Hänen haaveensa oli
nimittäin ryhtyä lääkäriksi.
Aikansa shakkia pelattuaan Maya kävi suihkussa ja sieltä
tultuaan hän teki päätöksen. Edellispäiväinen keskustelu isän kanssa oli saanut
hänet tajuamaan, että elämä oli rajallinen. Hänen olisi toimittava, jos hän
todella halusi saavuttaa jotakin. Niinpä hän näppäili Ranskan suuntanumerolla
varustetun puhelinnumeron kännykkänsä ja vapisevin käsin nosti sen korvalleen.
Tuut
Tuut
Tuut…
Tuut
Tuut
Tuut…
”Bonjour?”
~**~
Oon
niin ilonen kun pääsin vihdoin kirjoittamaan Mayasta aikuisena! Ahh muutenkin
tätä osaa oli kiva tehdä, tosin seuraavasta osasta oon vielä enemmä
täpinöissäni! Kuka onkaan tuo kuuma ranskalainen ;) Kiitos että jaksoitte tätä
osaa odottaa, kommentteja vaan aikasempaan tapaan tulemaan! :3 Ja ainiin, älkää
kauheasti mätkättäkö noista ranskankielisistä lausahduksista jos ne on ihan
päin honkia, en todellakaan osaa itse sanaakaan ranskaa :DD
Uuuuuu! Bonjour ;--DD Haluan ehdottomasti tietää enemmän tuosta tummasta ja tulisesta ranskalaisesta(perunasta). :D:D:D:DD
VastaaPoistaHitsi oon tosi hauska.
Mut jos ihan tosissaan ollaan, niin osa oli todella hyvä. :)
Uu uu ;D Kuuma ja tulinen ranskalainen tulee saamaan jalansijaa seuraavissa osissa, olen itse vallan ihastunut siihen ;> Mutta siis kiitoksia kommentista! :D
PoistaJebou! Nyt oon lukenut kaikki osat ja ne oli aivan loistavia! :D Kävin jättämässä kommenttia myös neljänteen osaan :) Tarina on minun mielestä jatkunut tosi mukavasti ja sitä on ollut mielyttävä lukea. Toivottavasti jatkoa tulee pian :)
VastaaPoistaVoi kiitos, ihanaa saada uusi lukija! :> Neljänteen osaan jättämäsi kommentti tosiaan piristi päivää :) (mukavaa kun kerroit siitä, ois saattanu jäädä muutoin huomaamatta :D) Jatkoa tulee varmasti tällä viikolla :)
PoistaIhana osa! <333
VastaaPoistaIhana lukea Mayastakin hieman enemmän ja noi ranskan kieliset lausahdukset on just kivoja!
En jaksa oottaa seuraavaa osaa, jätit niin jännää kohtaan. :)
Kiitoksia! :3 Hahah, oli tosiaan kiva vihdoin kirjottaa Mayasta vähän enemmälti, se kun on jäänyt vähän syrjään vaikka perijän kruunua kantanut koko lc:n ajan :D
PoistaNyt oli kyllä niin hyvä osa! Juuri sopivan pituinenkin :) Ja uusi ulkoasukin on kiva :D
VastaaPoistaMayasta tuli todella kaunis kasvettuaan aikuiseksi :)Mahtaakohan tästä Philipestä tulla osa Gruenien sukua.? Varmasti komea mies, voisin kuvitella. Simssissä Ranskasta löytyy aina niitä :D Vanessasta puolestaan on tullut varsin hankala :( Toivottavasti hänen biologinen äitinsä ei puutu peliin enempää.
Hyvää kesää!
-ambrosia
Voi kiitoksia :> Kiva jos tykkäät ulkoasusta, se on kivan kesäinen ku tollanen hiekanvärinen :3 Ja halusin siitä vaihteeksi vähän neutraalimman :)
PoistaTjaa a, Philippen tarkoitus selviää aikanaan ;) Joo oon kans huomannu et simssin ranskalaiset on usein hyvännäkösiä :D Vanessa on Vanessa... :/
Hyvää kesää sinullekin!
Ihanaihanaihana osa! :3
VastaaPoistaMaya on ihan älyttömän suloinen vielä aikuisenakin, ja sen tuskailuun on niin helppo samaistua. Se on vaan jotenkin kiva luonne ja niin symppis!
Vanessa ja Rhagekin on aivan ihania persoonia, vaikka Vanessa onkin niin kamalan ilkeä aina ja vähän kaikille. Toisaalta Vanessan kokemuksien perusteella se ei ole ihmekään... Mutta musta on kamalan surullista, miten se vieläkin on noin kamala Latikalle. ;c
Cyle oli mahdottoman suloinen tuskaillessaan vanhentumistaan! :D Onneksi Latikan ja Cylen rakkaus edes kukoistaa... :3
Saa nähdä, kuka tää ranskalainen quumis on ja mitä näiden kahen välille vielä kehittyy... ;)
Ranskanmatka oli hyvin suunniteltu ja ite opiskellessani (tosin ensimmäistä vuotta) ranskaa voin kai sanoa, että sen perusteella mitä itse osaan nuo lauseet oli kaikki hyviä ja oikeaoppisia. ;p Ainut mitä jäin miettimään oli se, miten tää mies sanoi ensimmäisessä muistikuvassa Mayalle; ”Tu es belle… Vous êtes vraiment belle.” Eli suomennettuna "Olet kaunis... Olette todella kaunis." Ensin tää herra sinutteli, mutta sen jälkeen kuitenkin vaihtoi teitittelyyn. Ranskalaiseen kulttuuriinhan kuuluu kohteliaisuus ja ne usein teitittelee, mutta sinuttelun jälkeen teitittelyssä en nähnyt juuri logiikkaa. :D Mutta ei se mitään, ja mitäpä sitä oikeastaan korjaamaankaan. Etenkin sillä perusteella, että ite et osaa ranskaa, nää oli ihan älyttömän hyviä otteita! :3
-banssu
Voi Banssu... Kiitoksia ihanasta kommentista! Piristi iltaa kummasti :3 Joo, Mayasta tuli hyvin äitinsä kaltainen, niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaankin, joskin ehkä hieman temperamenttisempi :) Vanessa on kieltämättä ilkeä, mutta kuten sanoitkin, se on joutunut kokemaan kovia :/ Tosin on se äksy ihan perusluonteeltaankin ja siksi siitä onkin niin hauska kirjoittaa :D
PoistaHyvä jos ranskankieliset otteet oli ees jotenkuten sujuvia! :D En tullu ees ajatelleeks mitään tollasta teittely-juttu, kun yritin vaan sanakirjan ja googlekääntäjän kanssa jotain järkevää muodostaa :D Mutta hyvä tietää tuo jatkoa ajatellen! ;)
Noin, nyt pääsin kartalle tässä tarinassa! Kaikenlaista on tapahtunut ja nyt ootan jännityksellä, kenestä miehestä oikein on kyse. :) Toivottavasti joku hyvätapainen yksilö!
VastaaPoistaOi, mukavaa saada taas uusi lukija! :) Ja kiitos kommenteista :)
VastaaPoistaVihdoinkin sain luettua tämän! :D Kohta menen lukemaan, mikä mysteerimies tuo Phelippe onkaan :) Mä luulin, että sä osaat ranskaa, kun laitoit noita lausahduksia, mutta itse en ymmärtänyt niistä mitään, kun en ole koskaan ranskaa lukenut :D Ne ei kyllä häirinnyt mua vaan toi kivaa tunnelmaa tarinaan..Tää osa oli muutenkin tosi huippu :) Ihan kiva, että Maya on nyt tarinan keskiössä enemmän, siitä oppii tykkäämään koko ajan vaan enemmän..Vanessa on myös mielenkiintoinen persoona..Mahtaakohan se joskus lopulta kuitenkin rakastua kundiin, joka on ihminen? Tällä hetkellä kun tuppaa välttää ihmisiä kuin ruttoa kiitos äitinsä ohjelmoinnin..ja ei kun seuraavan osan kimppuun :D
VastaaPoista